perjantai 9. helmikuuta 2018

Saksa saamassa uuden vanhan hallituksen

Saksalaiset tuttavani eivät näyttäneet suurestikaan hätkähtäneen pitkistä hallitusneuvotteluista.

Iltalehden pääkirjoitus 7.2.2018 kuvaa mielestäni nykytilannetta hyvin. Lisäksi se kertoo Saksan merkityksestä Suomen sosiaalipolitiikkaan. Otto von Bismarck (1815-1898) oli keisarinajan pääministeri ja myöhemmin Saksan ensimmäinen valtakunnankansleri, joka yhdisti Saksan liittovaltioksi. Eikä hän suinkaan ollut sosiaalidemokraatti, mutta järjesti Saksaan eläkejärjestelmän sekä työterveys- ja tapaturmavakuutuksen pitääkseen työläiset hiljaisina.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_von_Bismarck

 Demareiden Martin Schulzilla oli hieman vaikeaa hyväksyä Merkelin vetämä politiikka.


”Euroopan talousmahti näyttää viimein saavan hallituksen. Samaan aikaan maailman pörsseissä on myrskynnyt. Reaalitalous on kuitenkin kunnossa niin Saksassa kuin Yhdysvalloissa, joten osakekurssien heilahtelu voi jäädä vain tervetulleeksi korjausliikkeeksi.

Toivottavasti pörssikuohunta muistuttaa myös siitä, että se, mikä menee ylös, tulee joskus alas. Korotkaan eivät jää ikuisesti nollan tuntumaan, mihin niin kotitalouksien ja yritysten kuin valtioiden ja kuntien kannattaa varautua riittävällä pelivaralla.

Saksassa on eletty kolmatta talousihmettä 150 vuoden kuluessa. Ensimmäinen koettiin maan yhdistyttyä 1870, toinen 1950-luvulla. Kaikkia saavutuksia on yhdistänyt markkinoiden ja sosiaalisuuden pragmaattinen yhdistäminen sekä tieteellis-tekninen panostus.

Niinpä Otto von Bismarck loi kaikessa konservatiivisuudessaan Saksan sosiaalipolitiikan perustan. Meille siitä omaksuttiin nykyisen työeläkejärjestelmän lähtökohdat. Angela Merkel on jatkanut pragmaattisuutta suurissa koalitioissa demarien kanssa.

Realismia edusti myös SPD:n Gerhard Schröderin taannoinen työelämäuudistus, jota monen demarin on kuitenkin ollut vaikea hyväksyä. Eivät meilläkään julkisen sektorin uudet ay-johtajat näy ymmärtävän kiky-sopimuksen ja viimein virinneen talouskasvun yhteyttä.

Saksan hallitussopimus on vielä vietävä SPD:n jäsenäänestykseen. …

JYRKI VESIKANSA ”


 Myös Baijerin sisarpuolueella on ollut hieman vaikeaa...

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti