tiistai 27. joulukuuta 2016

Missä mennään, naamakirja?

Der Spiegel 10.12.2016 kirjoittaa uutisten tahallisesta vääristelystä. Naamakirjahan ei ole media, eikä edes sosiaalinen. Olemmeko me tarpeeksi valveutuneita näkemään, mikä on totta, mikä ei? Miten meillä Suomessa? Miksi Zuckerberg ei poista valheellisia viestejä? Olisikohan rahan ansaitsemisella jotain tekemistä… 

  
Sitaatti Der Spiegelin artikkelista: 

Monet vääristelyt koskevat Merkeliä, puolueen (oikeistopopulistien) suurinta vihan kohdetta. Puolueen nuorisojaosto Nuoret Vaihtoehtoiset postasi naamakirjasivulleen kristillisdemokraattien puoluejohtajan sitaatin, jonka hän oli sanonut viimeisimmässä puoluekokouksessa, ja joka kuului: ”Sen mikä on kansa päättää yhä vielä koko kansa, ei muutama harva.” AfD:n (Vaihtoehto Saksalle -puolueen) nuoriso lyhensi sen muotoon ”Sen mikä on kansa, päätämme me!” Siihen sitten oli lisätty kuva hymyilevästä Merkelistä ja pakolaisesta.
Hengenvaaralliseksi meni, kun Afd syytti nettisivullaan piispaa. Piispa oli sanonut paneelikeskustelussa, että totta kai kirkko hyväksyisi muslimipresidentin, mikäli muslimi presidentiksi valittaisiin – muuhan olisi epädemokraattista. Afd näytti piispan kuvaa täydessä piispan asussa ja varustettuna leimalla ”halal”. Otsikkona ”Kirkko: muslimipresidentti mahdollinen”. Vasta sitten, kun piispa sai murhauhkauksia ja kun AfD joutui lain edessä ahtaalle, kommentti poistettiin. 

Vielä pahemmin vääristellään maailmanlaajuisessa äärioikeistoliikkeessä, jossa useat suljetut ryhmät nimellä ”Björn Höcken seuraajat” tai ”AfD 51%” jakavat väärää tietoa pakolaisista. AfD:tä ei saatu kommentoimaan feikkiuutisiaan. 

Vanhat puolueet odottavat varsinaista feikkiuutisaaltoa, kun ensi vuonna valitaan ensin Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa ja sitten koko maassa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti