Venepakolaisen tarina

Maanmittarin tarina. Joka on totta. Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistossa juuri nyt.

Se ei ole esitys, joka jättäisi kylmäksi. Olen tuntenut elämäni varrella paljon ihmisiä, mutta vain yhden Vietnamin venepakolaisen, ja hänen tarinansa oli jotakuinkin tuollainen kuin näytelmän tarina. Häpeäkseni totean, että tuolloin emme miettineet asiaa isommin. Emme lähteneet minnekään puolustamaan mitään saati ketään syrjimään, olin perin tottunut ulkomaalaisiin, koska olin heidän kanssaan tekemisissä päivittäin - aivan kuin nykyisinkin. En ole vielä havainnut muunmaalaisten ihmisten olevan perusolemukseltaan mitenkään erilaisia kuin suomalaisetkaan, meitä on joka lähtöön. Tavat saattavat poiketa, mutta väärinkäsityksiltä selvitään puhumalla. Tuolloin oltiin kavereita ja tehtiin kaikenlaista yhdessä, kansallisuudesta ja taustasta riippumatta. Se vietnamilaismies opiskeli Saksassa, rakastui skottilaiseen kollegaani  ja myöhemmin he menivät naimisiin ja muuttivat Kaliforniaan. 

 

Näytelmä on hyvin ajankohtainen. Kuka lähtee? Aina perheen vahvin tai vahvimmat. Yleensä nuoret miehet. Pakosti tulevat mieleen kaikki muut tuntemani pakolaiset. Jokainen tarina on erilainen, ja kuitenkin samanlainen: pako elämiselle mahdottomaksi muuttuneista olosuhteista pois. 

Suomi otti tuolloin 1970-luvulla vastaan 100 venepakolaista. Se oli sulkeutuneessa yhteiskunnassa paljon. Ennen maailmansotia Suomi kuitenkin oli ollut hyvin kansainvälinen maa. Ajat muuttuvat. 

Lisää venepakolaisista:

http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/pakjaulk/venepako.html
http://www.hs.fi/kotimaa/a1445657222410#