Naisten työt, miesten työt

Otan puheeksi "kliseen". Jotkut älähtävät. 

Minun mielestäni Suomi on erittäin sukupuolittunut maa. Kärjistettynä: naiset hoitavat hoivatyön, miehet johtotehtävät. Toki naisiakin on johtotehtävissä, mutta etupäässä julkishallinnossa, yritysjohtajat ovat etupäässä miehiä. Ja totta kai on hoivatyössä olevia miehiä, mutta mikä on prosentti naisiin verrattuna? Ja mikä on minkäkin ammatin palkkaus?

Eron jälkeen Saksassa ex esitti, että ”en ollut tehnyt mitään”. Tarkalleen ottaen - tein kaiken. En vain hoitanut lapsia ja taloutta, tein myös kaikki perheen paperityöt veroilmoitusta myöten, huolsin autot ja puutarhat ja remontit,  puhumattakaan lukuisista vapaaehtoistehtävistä, käännöstöistä tai kielikouluissa opettamisesta.  25 vuotta joka päivä ruokaa perheelle - seuraus: osaan tehdä ruokaa, mutta inhoan ruoanlaittoa.

Ikävä, että tuota työtä ei arvosteta. Ei Suomessakaan. Täällä näes pitää olla  joka asiata ”paperi”. 

 

Jenny Lehtinen kiteyttää allaolevassa artikkelissaan perheen äidin tekemiset. Kopioin tekstin suoraan tähän, sen verran pidän sitä totena. Lukekaa myös muut Lehtisen tekstit. 

On myös useissa tutkimuksissa todettu, että yritykset, joiden johtoportaissa on naisia, menestyvät paremmin kuin ne, joissa ei ole. Miksi tämä ei herätä yleistä mielenkiintoa? Ei edes Suomessa, joka sanoo olevansa tasa-arvoinen yhteiskunta!

Jenny Lehtinen: Metatyö räjäyttää äidin pään!

Julkaistu 29.10.2015 - 17:02. Päivitetty 02.11.2015 - 20:42

“Miksi me aina odotetaan naisia?” kysyy pieni poika isältään autossa. Perheen olisi pitänyt olla jo matkalla ystäväperheen juhliin. “En tiedä, poikani, en tiedä, mutta niin se vaan menee,” vastaa isä naurahtaen.

Aika pitkään minuakin nauratti kyseinen tosielämässä käyty dialogi ja tunnistin siinä itseni: tuotahan se on ollut läpi elämän. Kun olin nuorempi, se tarkoitti, että aina piti vielä kerran katsoa, että vaatteet on varmasti hyvin, meikki kunnossa ja tarvittavat tilpehöörit käsilaukussa.

Enää tuo tarina ei naurata, koska minulla on perhe.

Ja kuten jäävuoresta näkyy vain huippu, myös lapsiperheiden todellisesta työtaakasta näkyviä kotitöitä on vain osa.

Kun lapsi syntyy, alkaa perheessä aivan uudenlainen työnjaon aika. Kuka saa tai joutuu käymään palkkatöissä, kuka on kotona? Tekeekö kotona oleva kaikki kotityöt vai riittääkö hänen panoksekseen “pelkkä” lasten hoitaminen? 

Ja kuten jäävuoresta näkyy vain huippu, myös lapsiperheiden todellisesta työtaakasta näkyviä kotitöitä on vain osa. Vähintään yhtä suuri osa on työtä, jota on vaikea havaita. 

Otetaan esimerkkinä vaikka lasten syntymäpäiväjuhlat. Itse juhlat kestävät yleensä vain kaksi tuntia. Omien lasteni syntymäpäiväjuhlat on isä hoitanut muutaman kerran. Tämä on tarkoittanut sitä, että mies on laittanut tarjoilut pöytään, grillannut lapsille hodareita ja luotsannut lapsilauman läpi juhlien. Mutta hoitiko isä siis todella tuossa tapauksessa lastenkutsut?

Ennen kuin juhliin on päästy, on tehty valtava määrä valmistelevaa työtä. Se tarkoittaa sitä, että jonkun on pitänyt tehdä mm. seuraavat asiat:

• Miettiä mikä olisi sopiva päivä ja aika juhliin, jotta mahdollisimman moni, tai ainakin ne tärkeimmät lapsen ystävät pääsisivät paikalle
• Valita juhliin teema ja miettiä sopiva ohjelma
• Tehdä kutsut ja toimittaa ne pienille vieraille
• Selvittää kaikkien vieraiden mahdolliset allergiat tai muut ruokarajoitteet ja miettiä tarjottavat niiden edellyttämällä tavalla
• Hankkia tarjottavat ja kenties pikkulahjat kaikille vieraille, valmistella kakut ja muut pöydän antimet sekä pussittaa pikkulahjat valmiiksi
• Sekä tietysti juhlien jälkeen tämän jonkun pitää siivota paikat ennalleen

Lapsiperheen perusarki sisältää mielettömän määrän juuri tätä hommaa, jota minä kutsun metatyöksi. Se on osittain näkyviä pieniä ekstrahommia, kuten valokuvauslappusten täyttöä kouluihin ja päiväkoteihin, erilaisia harrastuskuljetusten organisointeja, vanhempainyhdistysten myyjäisiä ja tapahtumia tai juuri noita lastenkutsujen järjestelyjä. 

Metatyö on aivan jatkuvaa aivotyötä.

Mutta vielä enemmän metatyö on aivan jatkuvaa aivotyötä. Talvi tulee, onko kaikilla kolmella lapsella varmasti tarpeeksi sopivia talvivaatteita? Kuka tarvitsee lisää ja mitä? Mistä ne hankitaan? Entä luistimet ja sukset, onko niitä? Pitäisikö ne lainata ja keneltä, kun emme kuitenkaan ole se eniten luistelusta nauttiva perhe? Naapurikin kysyi juuri, löytyisikö meiltä pieneksi jääneitä heidän lapsilleen? Missähän ne ylipäätään ovat... Ja niin edelleen. Eikä tässä ollut vielä edes mukana ihan jokapäiväistä rullaa, joka pyörii vanhemman päässä liittyen lapsen kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin ja kaikkeen mahdolliseen.

Metatyön tunnistaminen yhdeksi erittäin suureksi osaksi vanhempien perustyötä on vaikeaa, koska se hiipii arkeen pikkuhiljaa. Vauvan kanssa varsinaista hoitotyötä on paljon, mutta metatyötä vielä vähän. Lapsen kasvaessa ja sosiaalistuessa myös metatyön määrä kasvaa jatkuvasti teini-ikään asti, jonka jälkeen lapsi alkaa pikkuhiljaa itse ottamaan vastuuta kyseisistä asioista.

Metatyö on uuvuttavaa juuri siksi, että se saapuu elämään salaa ja on vaikeasti tunnistettavissa. On helppo katsoa, kuka on imuroinut ja kuka tiskannut. Mutta sen jäljittäminen, kumpi vanhempi joutuu kantamaan loputonta projektipäällikköyttä koko perheen asioissa, voi olla vaikea tunnistaa. 

Oma ja ystäväpiirin kokemus kertoo, että kun äiti vauvan synnyttyä ottaa lapsiin liittyvän vetovastuun, siitä ei niin vain pääsekään eroon. Eikä sitä edes tajua. Kun omassa perheessäni päätettiin, että lasten isä hoitaa lasten uimakoulut, se tarkoitti käytännössä sitä, että mies nappasi uimakassin ja lapsen matkaansa ja kävi uimakoulussa.

Jälleen jäi huomiotta se, että ensin oli täytynyt:

• Huomata, että lapsen olisi ehkä hyvä mennä uimakouluun
• Kartoittaa lähialueen uimakoulutarjonta ja valita sieltä lapsen osaamistasolle sopiva ryhmä
• Yrittää ehtiä juuri oikeana päivänä oikealla kellonlyömällä ilmoittautua kyseiseen ryhmään
• (Epäonnistua siinä ja sen jälkeen käydä sähköpostisotaa, jotta lapsi pääsee varasijalta ryhmään)
• Hankkia lapselle sopivat uimavarusteet
• Sekä tietysti pakata uimakassi valmiiksi ja tajuta purkaa se uimakoulun jälkeen, sillä muuten uimakoulu viikon kuluttua sisältää epämiellyttäviä hajuhaittoja
  

Kyse ei ole siitä, että toinen vanhempi tahallaan jättäisi asioita tekemättä. Miten siitä edes voisi olla kyse, kun ei metatyön mestari itsekään tajua mistä on kysymys. Kunhan vain tuntee pikkuhiljaa kasvavaa ärtymystä ja uupumusta. Metatyö ei myöskään väsytä hetkessä, mutta kun kymmenen vuotta arjen mestarointia on mittarissa, alkaa tekijä olla oikeasti vähän väsynyt. 

Ennen lapsia minuakin odotettiin autossa huulipunan viimeistelyn takia. Lasten syntymän jälkeen odottelu on johtunut siitä, että olen juossut kuin vauhko lammas ympäri kämppää etsimässä kaikkea reissuun todennäköisesti tai edes mahdollisesti mukaan tarvittavaa tavaraa. Onhan nimittäin ollut itsestäänselvää, että jos minä en vaippoja tai varavaatteita matkaan pakkaa, ei sitä tee kukaan muukaan. 

Nauru loppui kymmenen vuoden kohdalla.