lauantai 20. helmikuuta 2016

Meyer ja Papenburg


Saksalainen telakkayhtiö Meyer Werft ja Suomen valtio ostivat vuonna 2014 Turun telakan korealaiselta STX:ltä. Meyer Werft on enemmistöomistaja 70 prosentin omistuksella. Suomen valtio osti loput eli 30 prosenttia Turun telakasta Teollisuussijoituksen kautta. Telakan nimeksi tuli Meyer Werft Turku.
Kuinkas sitten kävikään?

 

”Meyer sai aikaan täyskäännöksen Turussa

”Tilanne muuttui kuin yö päiväksi. Edes Meyerin perhe tuskin osasi toivoa tällaista käännettä”, sanoo 30 vuotta alalla toiminut Tapani Pulli, Meyer Turun varatoimitusjohtaja.

Meyerin telakkakaupasta on reilu vuosi.     

Vain pari vuotta sitten Suomen meriteollisuutta oltiin kuoppaamassa. Sitä syytettiin tehottomuudesta ja kalleudesta.

Syyskuussa 2014 Meyer osti Turun telakan enemmistön ja tänä keväänä loput. Nyt Meyer Turun tilauskirjat ovat lähes täynnä, mikä heijastuu alihankkijayrityksiin Varsinais-Suomessa ja kauemmas.
Meriteollisuus työllistää Suomessa yli 21 000 henkilöä.

Miten Meyer sai aikaa täyskäännöksen?

”Turusta ei laivanrakennuksen taito kadonnut, mutta uskottavuutta ei sidosryhmien silmissä enää ollut. Meyerin tulo palautti asiakkaiden eli varustamoiden ja rahoittajien eli pankkien ja Finnveran luottamuksen. Meyerin maine on hyvä, se on yksi luotettavimmista telakoista. Myös markkinoilla alkoi olla kysyntää”, Pulli sanoo.”


 
Mayer Werft Saksassa, kotipaikassaan pienessä Papenbuergin kaupungissa Ems-joen rannalla rakentaa uutta teknologiakeskusta. Se tulee maksamaan kymmenen miljoonaa euroa. 

 
Meyer Werft investoi, eikä ihme: tilauskirjat ovat täynnä. Uuteen teknologiakeskukseen tulee työpaikkoja arviolta 400:lle insinöörille ja suunnittelijalle. Seuraavien kolmen vuoden aikana rakennetaan samanaikaisesti kolmea suurta uutta risteilylaivaa. 

 
Viimeisen 12 vuoden aikana telakka on investoinut Papenburgiin puoli miljardia euroa. Papenburgissa on noin 36.000 asukasta ja noin 5000 työpaikkaa metalli-, laivanrakennus- ja metsäaloilla. 

Papenburg on yksi Saksan vanhimmista (1630) suoalueista, joita kuivatettin kanalisoimalla ja turvetta nostamalla. Nykyisin on aika vaikea uskoa, että suuri osa Pohjois-Saksaa oli aikoinaan viljelykseen kelpaamatonta suota. 

 
 


 
 
Loppukevennys: ohjaile laiva telakalta avomerelle Ems-jokea pitkin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti