sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Oppisopimuskoulutuksesta Saksassa

Viime päivinä on taas nostettu esille oppisopimuskoulutus yhtenä keinona ammattiin pääsemiseksi. 

Suomessakin on olemassa oppisopimuskoulutus, mutta sitä käyttävät etupäässä aikuiset ja senkin perin harvoin. Saksassa taas oppisopimuskoulutus on suunnattu nimenomaan nuorille ikivanhan mestari-kisälli-mallin mukaisesti. 


Opiskelijat menevät Saksassa ensin hakemaan opin yrityksistä, eli toisin päin kuin Suomessa.
Saksalaisista nuorista ylivoimaisesti suurin joukko valmistuukin ammattiin oppisopimuksen kautta.
Lähtökohta on, ettei oppilaitosmuotoista koulutusta ole ollenkaan, vaan kaikki nuoret opiskelevat periaatteessa oppisopimuksella. Vasta muutamia vuosia sitten lakia muutettiin niin, että ammattiin voi oppia myös koulussa.

Seuraus: nuorisotyöttömyys on hyvin vähäistä. 

Tarkemmin aiheesta kerrotaan artikkelissa "Puheenaihe: Saksassa ammattiin oppii töissä - pitäisikö Suomen ottaa mallia?". Siinä kerrotaan myös kulttuurierosta eli erilaisesta suhtautumisesta perhesiteisiin. 
Artikkeli löytyy sivulta http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194763768159/artikkeli/puheenaihe+saksassa+ammattiin+oppii+toissa+-+pitaisiko+suomen+ottaa+mallia+.html

 Saksan koulutusmalli on ikivanha ja perustuu järjestelmään, jossa käsityöläiset oppivat ammatin sopimusopissa. Sittemmin kehitys jatkui teollistumisen aikakaudelle. Kuva Aamulehden artikkelista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti