tiistai 7. heinäkuuta 2015

Musiikkijuhlat ja kuorokilpailu Olomouchissa Tsekeissä

Kaunis noin sadantuhannen asukkaan kaupunki Määrissä Itä-Tsekeissä yllätti positiivisesti kaikin puolin. Kaupunki kuuluu UNESCO:n maailmanperintöön. 



 

 Mutta mehän menimme kuorokilpailuun.


Ensimmäiseksi parasta tietenkin hieno menestyksemme. Mutta oli sitä harjoiteltukin, tosi moni oli tehnyt työtä matkan onnistumisen eteen, matkarahaa kerätty talkoovoimin, ja olihan meillä upeat solistit ja pianisti ja ennen muuta taitava johtajamme Soili Autio. Hienoa saada olla osa tätä porukkaa!

Soili näyttää palkintodiplomeja

Toiseksi parasta oli kilpailun järjestäjän meille osoittama ikioma mukava oppamme. 

Kuoromme puheenjohtaja Mari Saari-Somero, oppaamme Irina Konecna ja kuoromme johtaja Soili Autio.


Olimme jo päättäneet, että harjoittelemme kilpailua varten emmekä osallistu open air -konserttiin. Mutta toisin kävi - ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä!

 


 Mitä vielä? Marssia helteessä, jännittämistä, täysihoitoa, ostoksia. Ja laulua, laulua, laulua.

 
 
 
 
    
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
   
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Upeana kokemuksena jäi mieleen yöllinen laulu Wenzelin valaistun tuomiokirkon suljetussa pihassa. 


Pia Räihälä ja Teija Autio

Kiitos hienosta matkasta kilpailun järjestäjille ja kilpailijoille - mukavalle matkaseuralleni!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti