sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Siemens, maailmankonserni

 
"VR Group tilaa uudet sähköveturit Siemensiltä", kirjoittaa Suomen Siemens kotisivullaan.

"VR Group on päättänyt ostaa 80 sähköveturia Siemensiltä. Veturit mahdollistavat entistä nopeamman junaliikenteen ja parantavat sen ympäristöystävällisyyttä ja toimintavarmuutta. Ne myös tehostavat teollisuuden kuljetusjärjestelmän toimivuutta. VR Groupin kautta aikojen suurimman yksittäisen hankinnan arvo on yli 300 miljoonaa euroa. Kyse on toiseksi suurimmasta veturikaupasta, joka on tehty tänä vuonna Euroopassa."



Siemens perustettiin 1847 Berliinissä. Siemensillä on 342.000 työntekijää, joista kolmannes Saksassa. Liikevaihto oli 71,920 miljardia vuonna 2014. 

Muutamat nerokkaat Werner Siemensin (1816-1892) keksinnöt kuten lennätin ja sähkömagneettisen induktion löytäminen olivat ne perustat, joille nykyisen maailmanlaajuisen konsernin menestys rakentui. 


Kun lennätinlinjoja rakennettiin Lontoosta Intiaan ja Atlantin yli, Siemensistä tuli nopeasti kansainvälisesti toimiva yritys, jolla oli tytäryhtiöitä ympäri maailman.  

Lennätin ja puhelin - toisen maailmansodan jälkeen nämä olivat tärkeimmät liiketoiminnan alat. Sitten tulivat laajamittaiset laitteistojen rakentamiset, rautateiden asetinlaitejärjestelmien ja suurten teollisuuslaitosten ohjauspaneelit sekä kaikki se, millä on tekemistä sähkönsiirron kanssa. 

Kaapelit, generaattorit, muuntajat, padot, ydinvoimalat. Tänään Siemens koostuu kolmesta sektorista: teollisuus, energia ja lääketieteellinen teknologia.

Siemensin syntyhistoriaan voi tutustua Münchenissä. Saksan vanhin museo oli perustettu 1906 Berliiniin, ja vuonna 1954 se siirrettiin Müncheniin. Museo on valitettavasti vuoden 2015 loppuun suljettuna, sillä siellä tehdään laajamittaisia korjaustöitä. Kävin siellä joskus 90-luvulla. Museossa on esillä muutakin kuin historiaa: siellä voi tutustua tekniikkaan, kuten Heurekassa esimerkiksi.


Tokihan Siemens-museo jää Münchenin teknisen museon jalkoihin, jossa voisikin viettää kevyesti yhtään kyllästymättä viikon...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti