lauantai 21. helmikuuta 2015

Hampurilaiset haluavat olympialaiset Hampuriin


NDR eli Pohjois-Saksan radio/televisio teki nyt helmikuussa 2015 kyselyn, ja tuloksena oli, että 68 prosenttia hampurilaisista haluaa vuoden 2014 olympialaiset Hampuriin.


Tosin sillä ei vielä päätetty mitään. Seuraava kysely tehdään sekä Hampurissa että Berliinissä, ja kummassa kaupungissa on enemmän innostusta, se voittaa. Ja se sitten hakee olympialaisia.

Varmuuden vuoksi juhlittiin jo nyt: eilen perjantaina pienemmän Alsterin rannalle elli ydinkeskustaan kerääntyi parikymmentätuhatta hampurilaisia lyhtyineen, kynttilöineen ja soihtuineen kulkueeksi lähikatujen ympäristöön. 



Alemmassa kuvassa taustalla valkoinen rakennus on kuuluisa, osin surullisenkuuluisa Altantic-hotelli. Siellä ovat yöpyneet kaikki silmäätekevät ja nimekkäät, kuten Henry Ford, Intian maharadjat, keisari Hirohito, ja Egyptin kuningas, Dalai Lama, Rolling Stones, Neil Armstrom, Michael Gorbatsov...  - aina Hitleriä sekä sodan voittaneita brittijohtajia myöten. Roger Moore kirjoitti vieraskirjaan vuonna 1993: "Minne ovat kaikki vuodet menneetkään!" Hotelli on rakennettu vuonna 1909.

Etualalla rannalla laatikonmuotoinen rakennus Alsterpavillon eli Alsterin paviljonki on kahvila-ravintola. Nykyinen rakennus on vuosilta 1952-53, pystytetty sodassa tuhoutuneen rakennuksen kivijalalle, ja restauroitu nykyiseen muotoonsa vuosina 1992-94. 


Kesällä Alsterin rannalla on ilotulitus joka viikko. Käykääpä katsomassa! Ah, Hampuri on minun lempikaupunkini. Ikävä, että sain olla siellä vain kaksi vuotta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti