sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lumisadetta ja moottoriteitä


”Runsas lumisade on tuottanut harmia monin paikoin Keski- ja Länsi-Euroopassa”, uutisoi YLE tänään. Siinäpä joka vuosi kertautuva uutinen. Ihan samalla tavalla ihmetellään Suomessa joka vuosi, että tulipa lunta. 

 
Saksassa lunta tulee joka vuosi, yleensä vasta tammikuun puolella, mutta se ei viihdy kauaa muualla kuin korkeammilla seuduilla. Vuoristossa taas on ihan pakko omistaa ketjut, muuten ei pääse mihinkään lumisateen sattuessa. Turistit voivat vuokrata ketjuja autoliitto ADAC:ltä. (Sanaa EI lausuta ”ADATS” vaan ”aa-dee-aa-see”, muuten saksankieliset eivät ymmärrä, mistä on kyse.)

Saksassa on kaksi seutua, joilla moottoriteitä ajaessa on oltava erittäin varovainen lumi- tai räntäsateen sekä sumuisen sään aikana. Toinen on nk. Kasselin mäet, eli Kasselista etelään johtava moottoritie A7. Alamäkeä on kilometrikaupalla. Toinen on moottoritien A8 varrella Stuttgartista vähän Münchenin suuntaan oleva Aichelberg, hyvin jyrkkä lasku Suttgartin suuntaan. 

 Kasseler Berge - Kasselin mäet

 Aichelberg

Minulla oli kitkarenkaat ja olin niihin hyvin tyytyväinen. Nykyisin on voimassa talvirengaspakko, mutta nastarenkaat sen sijaan ovat kiellettyjä. Muutaman kerran kieltäydyin talvella lähtemästä työmatkalle Ranskaan, jonne tie kulki Schwarzwaldin kautta. Ajaminen pitkiä matkoja kieli keskellä suuta ei ole kenenkään herkkua. Ja liikenneradiota kannattaa kuunnella. 

Saksassa moottoritietä on 12.917 kilometriä (2014). Pohjois-eteläsuunnan tiet on numeroitu parittomilla numeroilla, itä-länsisuunnassa parillisilla. Rostockista Ulmiin eli 815,7 km A7:ää pitkin olen ajanut omalla autollani (Mitsubishi Space Star) seitsemässä tunnissa, ja muuttokuormani kuorma-autolla (7,5 t) Hilzingenistä Horstiin, 936 km Weimarin kautta jättäen sinne tavaraa,  kahteentoista tuntiin. Sellainen tietenkin tedellyttää, että ei ole erikoisia loman alkuja tai pyhäseutuja ja ajokeli on hyvä. Ruuhkat ovat erikseen... Tunti meni ajaen 140 km Hilzingenistä Stuttgartiin, mutta toinen tunti seisoessa ruuhkassa ennen Stuttgartia. Kahdesti olen myöhästynyt Rostockin laivasta moottoritien ruuhkan takia. Kerran seisoimme autossa kokonaisen yön Bremenin ja Hannoverin välillä pilkkopimeässä ja kaatosateessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti