sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kuusi asiaa, joita suomalaiset tykkäävät vihata


Maari Parkkinen on kirjoittanut hauskan artikkelin nettiin. Näitä olen pohtinut minäkin... Stereotypiota ja yleistyksiä, totta kai.

Talven tuloa päivitellään päivästä toiseen. Kun se sitten vihdoin tulee, pimeyttä ja lumen luontia vihataan. Autolla ajaminen on vaarallista, tosin siitä huolimatta pelätään enemmän ydinvoimaa kuin liikennekuolemia. Henkinen ankeuden sietokyky on mielestäni kuitenkin mahtavaa, mutta toinen puoli mitalia on ikävä kyllä suomalaisten suuri itsemurhien määrä.

Ruotsalaisiin suomalaisilla on viha-rakkaus-suhde. Politiikka, kampaukset, hienot vaatteet, hyvät tavat, sosiaaliset kyvyt, iskelmätähdet, jääkiekkojoukkue, Ikea, ruotsin kielen aksentti, ja se että rikkaimmat suomalaiset ovat ruotsinkielisiä…
Hikipedian määritelmä: "Kumisaappaita tyhmempiä pelkureita ja B-rapun poikia, jotka sietävät kaikkea paitsi suomalaisia." 


 Kuva: Hikipedia

Laiskuutta luterilainen vihaa yli kaiken. Ei täällä parane sanoa, että on työtön, koska samalla sanoo olevansa laiska. Ensimmäinen kysymys, jonka tavallisesti toiselta kuulee, on: ”Mitä työtä teet nykyisin?” Luulisin, että rasismi johtuu osaksi tästä: maahanmuuttajien kotouttamiseen käytetyt rahat ovat keskivertosuomalaisen mielestä tuhlausta – siitäkin huolimatta, että oikeasti ne ovat peräti parhaiten käytettyjä rahoja valtiomme huoltotaseen parantamiseksi.

Suomessa on vaikeaa omistaa mitään näkyvää. Ostapa kallis auto, olet syntinen ihminen ja käytät toisia hyväksi. Taustalla lienee kateus. Naapurilla ei mitenkään voi olla asiat paremmin kuin itsellä. Vuoden tärkeimpiin luettaviin kuuluukin korkeimmin verotettujen tulot.

On vaikeaa olla ottamatta alkoholia Suomessa silloin kun sitä tarjotaan. Absolutisti on aina outo lintu. Humalatilaa ihannoidaan. Jokaisen kapakan ovella on vahti estämässä umpihumalaisten sisääntulon. Keski- ja eteläeurooppalaisista sekä muslimeistä käsittämätön asia.

Kansakunnan pahin vihollinen on tietenkin pääministeri, ja ministerit yleensä. Miksiköhän pääministerit viime vuosina ovat jättäneet ministerikautensa kesken ja lähteneet ”etsimään uusia haasteita”? Systeemissä on vikaa. Ei ole mitään järkevää syytä siihen, että pääministeriksi tulee aina kulloisenkin suurimman puolueen puheenjohtaja ja toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee valtiovarainministeri, ja muita ministerinpaikkoja jaetaan sen mukaan, mitä puolueita on eduskunnassa. Jos ei ole tarpeeksi paikkoja, niitä tehdään. Tämä on kaukana oikeasta demokratiasta. Presidentti sen sijaan valitaan suorilla vaaleilla, häntä ei yleensä ammuta samalla tavalla kuin ministereitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti