tiistai 13. toukokuuta 2014

Siksi olemme kaikki tyhmiä – 8 teesiä Ernst Pöppelin kirjasta „Tyhmyys“


Ai jaa, olemme kaikki tyhmiä? 
Kyllä. Saksalaisen aivotutkija Ernst Pöppelin mukaan me olemme tyhmiä jo nyt. Kirjassaan ”Dummheit” (Tyhmyys) hän moittii järjetöntä toimintaa, vääriä asenteita ja mielettömyyksiä. Hänen teoriansa perustuvat aivotutkimukselle. 

 Pistämme päämme mielellämme santaan. | thinkstock.com



Yhteiskuntamme rakentuu PISA-tyhmyydelle


Kun Saksa ei pärjää PISA-tuloksissa, kaikki hermostuvat. Ja ovat kateellisia niille maille, jotka ovat listan yläpäässä: Suomi, Kanada, Etelä-Korea. Tutkimuksessa testattiin matematiikkaa, luonnontieteitä ja lukutaitoa. Mutta onko tämä tieto kaikki mikä on tarpeellista?



Ernst Pöppel kertoo eteläkorealaisen tohtoriopiskelija Kimin tarinan, joka tuli tohtorintutkintoaan varten Saksaan. Kim teki Pöppeliin suuren vaikutuksen faktatiedoillaan neurologiasta. Hyvä tiedemies hän ei kuitenkaan ollut. Hänellä ei ollut omia ideoita, hän ei ollut kreatiivinen. Hän oli ulkoa oppija.

„Tarvitsemme sellaisia ihmisiä, jotka inspiroivat, viihdyttävät, yhdistävät“, Pöppel sanoo. ”Nämä ominaisuudet jäävät PISA-tyhmyyden varjoon. Meidän yhteiskunnastamme tehdään mahdollisimman hyvin toimivia ihmisiä, jotka sopeutuvat huomaamattomasti päävirtoihin.”

Nopeus tekee tyhmäksi

Nykyisin kaiken on tapahduttava nopeasti, niin että järkemme ei pysy enää perässä. Järkeämme ei ole tehty nykymaailman kiireelle.

Voisi myös sanoa: oma edistyksemme on ajanut meidän ihmisten ohi. Esimerkkinä Pöppel mainitsee tietokoneohjatun pörssikaupan. Tietokoneet ostavat ja myyvät sellaisella nopeudella, joka on osin vain sekunnin miljardis osa. Kauppa on itsenäistynyt, ihmiset eivät pysty sitä seuraamaan.

Kiireen perässä juokseminen väsyttää meidät kokonaan. Seuraus on uupuminen. Psykologi Beatrice Wagner tunsi naisen, jonka tapaus on tyypillinen: tämä toimittaja teki töitä jatkuvasti, myös iltaisin ja kotonaan. Kuitenkaan hän ei saanut juuri mitään aikaan. Työ ahdisti ja hän uppoutui tyhjiin toimintoihin, sähköpostien lukemiseen, Facebook-viestien avaamiseen, tilitietojen katselemiseen. Varsinainen työ jäi tekemättä.

Häntä auttoi sitten vain todellisuusterapia. Se tarkoittaa: kysy itseltäsi, minkä saavuttaminen on oikeasti mahdollista. Aseta välietappeja, jotka voit tavoittaa sovitussa ajassa.

Kaiken näkeminen vain omasta näkökulmasta tekee tyhmäksi

Se joka näkee ympäristönsä vain omasta näkökulmastaan, näkee vain puolet totuudesta. Kyky asettua toisen asemaan on ihmisen ominaisuus. Nyt kuitenkin tuntuu, että tämä ominaisuus on ihmisiltä hukassa.

Pöppel näkee yhden syyn tähän siinä, että perheissä on yhä enemmän ainoita lapsia. He saavat vanhempiensa koko huomion, eikä heidän tarvitse välittää sisaruksista. Ainoilla lapsilla ei ole ”kannustetta oppia toisten ihmisten näkökantoja, ennustaakseen näiden käyttäytymistapoja”, Pöppel sanoo. ”Heille riittää, että he sanovat jotain, jokainen toive täytetään.”

Tässä harjoitus näkökulmien muuttamiseen. Istu kahvilaan ja katsele ihmisiä, jotka häiritsevät sinua. Esimerkiksi tupakoivaa pöytänaapuria. Ja mieti, mitä tämä mahdollisesti tuntisi. Ehkäpä hänellä oli huono päivä ja hän vain odotti, että pääsisi tauolle?

Liikaa ystäviä tekee tyhmäksi

Onhan upeaa omistaa iso ystäväpiiri. Pöppel sanoo: „Ei, liian monet ystävät ovat vahingoksi. On stressaavaa pitää yllä kontakteja. Ystävien kanssa koetut hyvät hetket hukkuvat muistojen massaan.

”Aivojen etulohkon koosta voi laskea aiempien heimoryhmien suuruuden”, Pöppel sanoo. ”Siitä käy ilmi, että aivomme on rakennettu 150 ihmisen sosiaaliselle verkostolle. Nykymaailmassa kuitenkin meillä on paljon suurempi verkosto. Ystävien ja vihollisten lisäksi on tuttavat, Facebook-kaverit, työtoverit, naapurit ja niin edelleen.”

Etenkin Facebookin kautta on kontaktien määrä moninkertaistunut. Me olemme yhteydessä lähes jokaiseen ihmiseen, jonka olemme elämämme varrella tavanneet. Kuten Facebook, aivomme ovat verkosto, mutta kontaktien on oltava mielekkäitä. Muuten ne ovat turhia.

On tyhmää lykätä päätöksiä

Voi olla vaikeaa tehdä päätöksiä. Jos valitsee toisen, ei voi valita toista samanaikaisesti. Mielellämme lykkäämme valintaa.

Sellainen on tyhmää, sillä joskus on joka tapauksessa päätettävä jotain. Päätä mieluummin itse, kuin että muut päättävät puolestasi.

Jos päätös on vaikea, voi luottaa tunteeseensa. Vastoin yleistä mielipidettä tunne ei ole järjen vastakohta. ”Jos meistä tuntuu joltain, tunteen takana on tietynlaisia ajatuksia”, Pöppel sanoo. ”Aivojen ajatukset on koottu yhteen kaikilta aivojen alueilta ja liitetty toisiinsa.”

Asiantuntijat ovat tyhmiä

Berliinin Brandenburgin lentoasema maksaa miljardeja ja on työllistänyt asiantuntijoita jo vuosia. Kuitenkaan mikään ei onnistu. Se voi johtua siitä, että aivomme eivät enää pysty käsittelemään noin monimutkaisia asioita. Suurprojekteissa kuten tässä on olemassa vuorovaikutuksia ja asiayhteyksiä, jotka helposti jäävät huomaamatta.

Totta kai nyt jo kymmenet asiantuntijat tekevät työtä hankkeen onnistumiseksi. Ongelma on vain, että kukin keskittyy omaan osaamiseensa ja jokaisella on mielipiteensä.

Tarvittaisiin pätevä projektin johtaja, joka näkisi kerralla koko hankkeen: hänen ei tarvitsisi olla välttämättä erinomainen asiantuntija kaikilla aloilla, vaan asiayhteyksien asiantuntija, sellainen, joka osaisi punnita eri asioiden edut ja yhdistäisi ne yhteiseksi eduksi.

Lukeminen tekee tyhmäksi

Luet paljon ja olet siitä ylpeä? Voipa olla, ettei ylpeyteen ole mitään syytä. Pöppel on sitä mieltä, että lukeminen rajoittaa aivojen mahdollisuuksia, sen sijaan että laajentaisi niitä. Lukeminen ei ole synnynnäinen ominaisuus, se on keinotekoisesti tehty. Siihen tarvitaan sellaisia aivojen ominaisuuksia, joilla on muita tehtäviä. Ja näin nämä muut saattavat kuihtua.

Lukeminen tappaa sen rikkaan ja intensiivisen havaintokyvyn, joka lapsilla on. Joka alkaa ajatella keinotekoisilla rakenteilla kuten kirjaimilla, näkee pian kaiken vain kirjaimina. ”Näen aiempaa vähemmän niitä hienoja eroja, joita optisesti näen”, Pöppel sanoo. ”Oikeastaan kuljen maailman läpi sokeana,  en näe sitä rikkautta, mikä eteeni avautuu. Näen värit, mutta en koe niitä enää.”

Huomiokykyä voi harjoitella: Esimerkiksi syödessä voi keskittyä makuun ja ruokien väreihin. Tai kävellessä ulkona kaikille luonnon antamille tunteille.

Ihminen on keksinyt tyhmyyden

Oikeastaan jo yksisoluisilla on kaikki elämiseen tarvittava. Ne ovat ulkomaailmasta erillisiä olentoja, mutta silti voivat siirtää ulkomaailmasta jotain itseensä ja itsestään pois. Ne puntaroivat, onko kukin tilanne niille hyväksi. Jos ei ole, ne menevät sellaiseen paikkaan, jossa niin olisi. Kaikki ihmisen äly ja tunteet ovat nekin vain tätä varten.

Ihmisellä on myös lahjoja, jotka ovat täysin tarpeettomia. Ihminen on itse asiassa evoluution epäonnistunut kehitys. Ulkoinen näkemys syntyi, siis ajattelun ajatteleminen, ja niin syntyi tyhmyys. Maailmaan syntyi eläviä olioita, jotka huomaavat, että voivat huomata – siis joille joku asia on tietoinen ja jotka samalla tietävät, että tietävät jotain.

Siksi ihmisen on ainoana elävänä olentona mahdollista valehdella, teeskennellä, ymmärtää väärin, esittää tyhmiä kysymyksiä, tehdä vääriä päätöksiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti