perjantai 30. toukokuuta 2014

Hörhöt

Entisessä elämässä, mutta vasta eron jälkeen sekä nettideittailuaikanani – minua kosittiin vähän päästä. Tietenkin aina alkoholin vaikutuksen alaisena. En tehnyt mielestäni mitään aiheuttaakseni tuon kysymyksen. Ei juuri nostanut mielipidettäni suomalaisita miehistä. Hörhöjä olivat!

Nettideittailusta seurasi kokonainen kirja, yhdessä toimittaja Timo Peltosen kanssa. Timo ei ole koskaan ollut nettideittailuni kohde, vaan kirjoittajakumppani. Me molemmat olemme olleet jo vuosia naimisissa kumpikin tahollamme. Huomio: partnerin voi löytää muualtakin kuin netistä, huolimatta siitä, että itse on nettideittaillut!

Suomen suurin ongelma on mielestäni alkoholi. Miehet aloittivat keskustelun joko kertomalla, miksi juovat, tai sitten miksi eivät juo. En vieläkään ole oppinut, miksi alkoholi on keskustelun arvoinen asia. Enhän minä selittele sitäkään joka toiselle vastaantulijalle, miksi pidän talvella kenkiä. Erikseen on toki eri viinilajien arviointi ja sellaiset asiat. Siitä taas todennäköisesti tiedän enemmän kuin tuttavani yhteensä. Enkä siltikään esittele asiaa joka toiselle vastaatulijalle.

Suomen suurin kuolinsyy on alkoholi. Tämän olen tiennyt pitkään, mutta viimeksi sen sanoi ääneen peruspalveluministeri Susanna Huovinen. Minulla ei ollut mitään erityistä kosketusta alkoholiin ei kotoa, ei sukulaisissa eikä Saksassa asumiseni aikana. Olin siis kysymysmerkkinä: miksi suomalaisten mielestä on niin hienoa ja tavoittelemisen arvoista örveltää humalassa?


1 kommentti:

  1. Tätäkin aihetta valottaa kaiketi Heini Kilpamäen kirja "Suomalaisen tyhmyyden ylistys".
    http://www.atena.fi/kirjailijat/kirjailija/480

    VastaaPoista