Wolkoffin
talo on Lappeenrannassa museo ja kahvila. Kaikkihan sen tuntevat. 1800-luvulla
rakennettu kaupunkilaistalo, joita nykyaikaisissa kaupungeissa on vain
harvassa, sillä betoni- ja lasilaatikot ovat Aallon tai oikeammin Saksasta
tulleen Bauhaus-arkkitehtuurin eli funkkistyylin mukaisesti valloittaneet
taajamat. Onhan hienoa purkaa vanha pois ja rakentaa modernia. Museovirasto
yrittää kyllä huolehtia vanhasta rakennuskannasta ja omasta historiastamme,
mutta me rahanahneet puramme historiamme pois. Wolkoffit lahjoittivat talonsa
museoksi Lappeenrannan kaupungille, joka ei ensin ottanut lahjoitusta vastaan,
koska ”se maksaa liikaa”.
Wolkoffin
talon vieressä ollut samanikäinen rakennus rapistui ja lopuksi purettiin, koska
ei päästy yksimielisyyteen sen korjaamisesta. Näin tulee käymään myös Kalajoen
keskustassa sijaitseville Ventelän taloille. Sääli, sääli, sääli. Suomen
historia uhrataan kuluttamiselle, lyhytnäköiselle ajattelulle. Puoli miljoonaa
on tosin iso raha, mutta sillä saataisiin Ventelän talot peruskorjattua – näin
meidän tilaamamme molemmat vanhan rakentamisen asiantuntijat - varsin
nimekkäitä muuten molemmat.
En
tietenkään tarkoita, että mitään vanhaa ei pitäisi purkaa pois. Tarkoitan, että
kaupunkikuva pitäisi säilyttää yhtenäisenä, olipa tyyli sitten mikä hyvänsä. Lappeenrannan
teatteritalo oli armeijan paraaatitorin eli uuden torin vieressä ollut iso
kaunis puurakenteinen rakennus. Se purettiin, tilalle rakennettiin
betonibunkkeri, ja uusi teatteri rakennettiin joskus 1970-luvulla, kuten
kaupungintalokin. Kaupungintalon alta purettiin kaikki vanha puinen
rakennuskanta pois. Kaupungintalon eteen tehtiin betoniaukio, ja sille
annettiin nimeksi ”Kansantori”. Tapahtui, että toria ei koskaan käytä yhtään
kukaan. Lappeenranta yrittää korjata vanhoja rakennusvirheitä tällä hetkellä
rakentamalla taas uutta teatteritaloa -
kaupungintalon viereen - eli
tekemällä lisää rakennusvirheitä…
Wolkoffin
talo on Lappeenrannan historiaa nyt neljän sukupolven takaa. Lappeenrantaan
tuli Venäjältä kauppiasperhe. Ja mitä sitten tapahtui – kertoo Lappeenrannan
kaupunginteatterissa tällä hetkellä ohjelmistossa oleva näytelmä, joka on
syntynyt kertomusten ja haastattelujen perusteella. Nämä ihmiset,
maahanmuuttajat nykykielemme määritelmän mukaan, ovat oikeasti olleet olemassa ja heidän
kohtalonsa kietoutuu tiukasti Suomen historian ja maailmanhistorian ympärille.
Venäjän vallankumous ja molemmat maailmansodat olivat mitä olivat ja ihmiset
elivät niiden kohtaloissa.
Minua
monikulttuurisuuskoordinaattorina kiinnosti tietenkin paikallisten suhde
maahanmuuttajiin. Itse asiassa se oli aluksi myönteinen, toivathan tulleet
tavaraa, työpaikkoja ja vaurautta. Jo toisessa sukupolvessa tulijat saivat
Suomen kansalaisuuden ja alkoivat kieleltään suomalaistua. Neljännen sukupolven
tulijat eivät osanneet enää venäjää ollenkaan ja silti heitä ryssiteltiin.
Missä
vaiheessa maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Millainen on oikea
suomalainen? Niin – sellaista ei yksinkertaisesti ole.
Näytelmän
päähenkilö Anna kuoli vuonna 1983. Hän oli Lappeenrannan lyseossa venäjän
kielen opettaja ja oppilaat maalaispoikia. Häntä pelkäsivät kaikki oppilaat. Minäkin tiedän lukuisia,
jotka jäivät luokalleen venäjän takia tai peräti lopettivat koulun kesken,
vaikka en asunutkaan keskikaupungilla enkä käynyt edes tyttölyseota, vaan
yksityistä yhteiskoulua. Tällä opettajalla ei ollut mitään käsitystä
kasvatustieteestä huolimatta siitä, että oli valmistunut opettajaksi. Hänellä
ei ollut omia lapsia, ja näytelmän aikana kävi ilmi, että hän ilmeisesti oli
myös lesbo, jota tuohon aikaan ei saanut olla olemassa. Näin hänestä tuli ”se
mies”, miehinen katkera tyranni eli lasten henkinen kurittaja - aina vuoteen 1971...
Voi... pakkovenäjää. Lappeenrannan lyseon venäjänopetus perustui rauhansopimukseen. "Pakkovenäjä kuulostaa hurjalta, mutta on historiallisesti oikeutettu
termi. Venäjän opettaminen ensimmäisenä vieraana kielenä alkoi lyseossa
vuonna 1946. Taustalla oli jatkosodan rauhansopimus, jonka perusteella
opetus alkoi suunnilleen 15:ssä valtion koulussa. Pakko tosin koski vain
osaa koulun oppilaista." Näin Etelä-Saimaa 28.5.2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti