torstai 19. joulukuuta 2013

Junaliikennettä Saksassa


Aloitin joku aika sitten kirjoittamisen Saksan rautateistä. Asiakokonaisuus oli kuitenkin niin laaja, että lopetin alkuunsa. Oli niin monta reittiä ja kilometriä ja junayhteyttä ja valtion rautateiden lisäksi niin monta yksityistä, että olisin voinut kirjoittaa joka päivä.

Lyhyesti totean, että kaikesta kiukuttelusta huolimatta julkiset kulkuneuvot ovat Saksassa järjettömän toimivia ja ainakin minulle lähes rajattoman ihailun aihe. 

Junayhteydet voi kätevästi katsoa sivulta www.bahn.de.  


Huffington Post, amerikkalainen uutissivusto ja blogiyhteisö, kirjoittaa monesta asiasta varsin hauskasti. Nyt 15.12.2013 Saksan valtion rautateistä:

Deutsche Bahn: 17 syytä miksi rakastamme sitä – ja yksi lause, joka hävittää sen kaiken hyvän saman tien. 

Die Deutsche Bahn. Asia, joka ärsyttää. Oli vuodenaika mikä hyvänsä. Ja varsinkin silloin, kun on kyseessä hintojen korotus. Sunnuntaina hinnat taas nousevat.

Huffington Postin tekijöille tämä oli taas kerran aihe ottaa asiasta selvää – ja esittää kysymys, mitä junaliikenteelle kuuluuu – ja mistä syystä. 

 
Tässä ensinnäkin 17 asiaa, jotka tekevät rautateistä sympaattisen. On, on niitä.

1.      Se vie meidät jouluksi (ennemmin tai myöhemmin) kotiin.

2.      Vihdoinkin aikaa lukea rauhassa – tai tehdä työtä rauhassa.

3.      Missään ei voi niin helposti ostaa lippuja kuin Smartphonen “Touch & Travel”-toiminnalla.

4.      Sitä paitsi sen voi tehdä jopa juuri ennen junan lähtöä. Se on siunaus sellaisille ihmisille, jotka ehtivät asemalla viimeisellä minuutilla

5.      .Juna antaa meille hyvän omantunnon, olemmehan tehneet hyvän teon ympäristön hyväksi. Vieläpä sitäkin enemmän tämän vihreän sähkön tempauksen seurauksena.

6.      Rautatieliikenteestä voi mainiosti hermostua.

7.      Vielä paremmin voi hermostua yhdessä toisten, tuntemattomien mutta mahdollisesti mukavien ihmisen kanssa.

8.      On ihanaa hermostua toisten kanssa, jotka osoittautuvat mukaviksi ja jotka haluaa ehdottomasti tavata uudestaan. Netissä on sitä paitsi junatuttavuuksien flirttisivustokin.

9.      Osastot lapsille ovat aivan ihana keksintö päästä eroon harmittavista, kiljuvista kakaroista. Lentokoneessa sellainen ei ole mahdollista

10.  “DB Mobil” – ilmainen asiakaslehti on tehty tosi hyvin ollakseen asiakaslehti.

11.  Junailijat opettavat ihan ilmaiseksi, miten englantia ei puhuta.

12.  Kahvi on, jos sitä ylipäänsä on, ihan juomakelpoista.

13.  Missä muualla on säädettäviä jalkatukia, joilla voi leikkiä, jos matka kestää odotettua kauemmin?

14.  Ei internettiä, ainakaan tavallisesti. Olkaamme toki rehellisiä: se tekee joskus hyvää.

15.  Ei turvavyöpakkoa.

16.  Matkan aikana voi vaikka juoda niin että humaltuu.

17.  Ei-niin-tärkeät paikkakunnat kuten vaikkapa Wolfsburgin voi sivistyneesti ohittaa.

Kuvassa Leipzigin 15.12.2013 avattu rautatietunneli.


On toki mitalin toinenkin puoli. Siihen tarvitaan yksi ainoa lause.

Inhoamme junia….

koska se kuitenkin myöhästyy (paitsi silloin kun olisi hyvä että myöhästyy)
ja koska sitä sitten perustellaan „toimintahäiriöillä“ (mikä ei ole mikään perustelu)
ja koska juna on aina rikki tai siellä tulee hiki tai palelee
ja koska junailija on useimmiten epäystävällinen
eikä osaa auttaa
ja koska hinnat taas kallistuvat
ja koska äidit eivät käytä lapsiosastoja
ja koska vessassa haisee
ja koska junanravintola ei ole ikinä käytössä ja koska ei ole sellaista säätilaa, jolloin ei olisi ongelmia
ja koska monilla rataosuuksilla mennään vain etananvauhtia
ja koska Mehdorn herra toimitusjohtaja on säästänyt kaikesta ja junayhteydet ovat siksi surkeita
eikä ensimmäiseen luokkaan pääse vaikka juna olisi täynnä
ja koska asemat ovat usein likaisia
ja kanssamatkustajat haisevat ja kuorsaavat eikä sille tehdä mitään
koska Stuttgart 21, Stuttgartin seudun kehitysohjelma on pelkkä farssi
ja koska vaunujen järjestys kuitenkin jatkuvasti muuttuu eikä paikanvaraus pidäkään paikkaansa
ja koska meillä on sukulaisia Wolfsburgissa.

1 kommentti:

  1. Niin ja Deutsche Bahn on hyvä työnantaja - 7500 työpaikkaa 500 eri ammatista. ja etsii mm. veturinkuljettajakoulutukseen sekä miehiä että naisia. Tuosta linkistä löytyy koko joukko Deutsche Bahnin TV mainoksia asiasta kiinnostuneille:http://www.zug-geschichten.de/2011/07/19/werbung-der-deutschen-bahn/

    VastaaPoista