keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulunviettoa Intiassa

Verrattuna muihin uskonnollisiin juhliin on joulu Intiassa aika pieni juhla, sillä Intiassa kristittyjä on vain noin 2.3% väestöstä. Intialainen tapa on koristella joulukuusen asemasta banaani- tai mangopuu. Joskus käytetään myös mangopuun lehtiä kotia koristamaan, aivan kuten tehdään syksyisen Divali-juhlan aikana. Divali onkin se varsinainen juhla, mutta kyllä jouluna on vapaata ja kyllä jouluksi koristellaan muutenkin kaikki kuten Divaliksikin.

Etelä-Intiassa katoille asetetaan usein palavia öljylamppuja näyttämään naapureille, että Jeesus on maailman valo. Mumbain, entiseltä nimeltään Bombayn kristityt laittavat ikkunaansa seimen. Näkyy myös pitkiä tähtien muotoisia paperilampetteja, joten näyttää siltä kuin tähdet tuikkisivat ylhäällä, kun kävelet kaduilla. Ja vieraille tarjoillaan kotitekoisia makeisia. 


Olen viettänyt kaksi joulua Intiassa. Ensimmäisellä kerralla, aikoja sitten, olimme matkalla Etelä-Intiassa länsirannikolta Madrasiin (nykyinen nimi Chennai) junassa kolmannen luokan vaunussa jouluaattona ja nukuin – paremminkin yritin nukkua – ylhäällä tavarahyllyllä, sillä muualla ei ollut tilaa. 


Toisella kertaa, vuosia edellisen jälkeen teimme jouluaattona kokopäiväisen kamelisafarin Pohjois-Intiassa Rajastanin erämaassa ja yövyimme teltassa. Illan mittaan saimme kuulla intialaista populäärimusiikkia, kunnes itse ryhdyimme laulamaan tuttuja kansainvälisiä joululauluja… 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti