lauantai 21. syyskuuta 2013

Mielipidemittauksia



Tällä hetkellä mielipidetutkijat ovat sitä mieltä, että Saksan  liittopäivävaaleissa sekä kristillisdemokraatit yhdessä liberaalien kanssa että sosialistit vihreiden kanssa tulevat saamaan suurin piirtein yhtä paljon ääniä. Minulta on jo kysytty, miten näen AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle –puolueen vaalimenestyksen. Voin vain vastata, että heikkona, siksi että Saksassa on parlamenttiin viiden prosentin kynnys. AfD on kaikissa mielipidekyselyissä kuitenkin lähellä tuota kynnystä ja voi yllättääkin.  Nousihan se vihreäkin puolue sieltä, vaikka olivatkin alkuaikoina heitelleet mätiä kananmunia muiden edustajien päälle ja katkoneet sähkölinjoja. Myös liberaalit ovat olleet kynnyksen kummankin puolin, eivätkä vielä ole kuolleet, vaikka suuri enemmistö kansaa onkin sitä mieltä, että liberaaleilla ei ole omaa vaaliohjelmaa. Vaalien häviäjä tullee olemaan vihreät. 

Näkyy olevan maailmassa niin, että kun pieni puolue pääsee valtaan, se sopeutuu samaan konsensukseen kuin isotkin puolueet. Valta menee päähän. Kaikki haluavat olla johtajia hyvällä palkalla 


 Kuva: http://kurier.at/ eri mielipidemittaajien mukaan

Tähän asti tarkimman mielipidetutkimuksen Saksassa on aina tehnyt Allensbachin instituutti. Ne mut isot ovat  ZDF-Politbarometer,  emnid ja Forsa. On muitakin. Nykyisin ollaan sitä mieltä, että saksalaisten entinen puolueuskollisuus on menossa amerikkalaiseen suuntaan, ja näin ollen myös mielipidekyselyistä tulee epätarkempia. On myös todettu, että noin kolmannes valitsijoista päättää vasta vaaliuurnalla, kenet valitsee, joskin todennäköisyys on edelleen sama, että he valitsevat sen ketä ovat ajatelleet valitsevansa.

Näyttää siltä, että Merkelin puolue säilyttää enemmistönsä. Mutta jos AfD hyppää kynnyksen yli, niin seuraus on todennäköisesti kolmen koalitio eli Merkelin valta-aseman kaatuminen. Nimittäin myös iso osa saksalaisista on kyllästynyt Kreikan velkojen maksamiseen. 


Millaista palkkaa saavat liittoparlamentin jäsenet Saksassa? Taulukon ensimmäinen luku on bruttopalkka, toinen edususkulut/kulukorvaus.
http://www.bundestag.de/dokumente/datenhandbuch/17/17_02/17_02_01.html
(Nettoa jää jotain 4.500 euroa, suuresti tosin vaihdellen riippuen veroluokasta, kotipaikasta jne.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti