torstai 15. elokuuta 2013

Hotelli Pohjola



Venäjän kulttuuriministeriö on lisännyt Petroskoin tunnetuimman hotellin, hotelli Pohjolan eli venäjäksi Severnajan (kuvassa oikealla)  kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten joukkoon. Ilman suurempia kyselyjä. Sen sijaan kanadansuomalaisten rakentamat punaiset puutalot (vasemmalla) aiottiin purkaa, ja sen esti vain massiivinen protesti kansan taholta. 

Kuva talvella 2011

Pohjola on rakennettu 1936 ja tulipalon jälkeen 1946 uudelleen. Se on ihanan vanhanaikainen ”venäläinen” hotelli, missä mikään ei toimi oikein hyvin, mutta on sängyt ja vessat ja televisiot ja näin, joskin lavuaarille pitää joskus kiivetä vessanpöntön yli…  Siis luksusta kuitenkin.

Ulkomaalaiset saivat neuvostoaikaan yöpyä vain Pohjolassa, joten se lienee kaikille Petroskoin matkailijoille tuttu. Siellä on/oli varsin suosittu Petroskoin kutupaikka, hotellin tanssisali. Olen minäkin siellä herjzt syönyt ja  viinit juonut. Ja venäläisten kanssa tanssinut. Ja suomalaisten. 

Ei, kuvassa en ole minä vaan (itä-)karjalainen ystäväni.
 
Tämä kaikki siis vielä pari vuotta sitten.

Hotellin omistaa kuulemani mukaan venäläinen suurliikemies Leonid Beluga. Hän omistaa myös Sigma-super- ja hypermarketit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti