tiistai 18. joulukuuta 2012

Pähkinänsärkijä ja muita kauniita esineitä Erzgebirgeltä



Pähkinänsärkijä on väline, jolla avataan pähkinöitä, eli rikotaan pähkinän kuori. Ahaa. Pähkinänsärkijöitä on olemassa monenlaisia. 

Kuuluisin Pähkinänsärkijä lienee Pjotr Tsaikovskin baletti... Sen kirjallinen esikuva on E.T.A. Hoffmannin "Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas (1816). 

Vaikka Lutherin Martti ei juuri pitänytkään siitä pähkinänsärkijästä, jonka hänen vaimonsa sai lahjaksi, se ei lainkaan haitannut niitä, jotka valmistivat puusta hauskoja hampaita ja niiden ympärille kaikenlaisia muotoja. Jabob Grimmin kerrotaan olettaneen, että alun perin pähkinänsärkijät olivat syntyneet siten, että oli rauhoiteltava talojen pahoja henkiä. 

Taidolla tehtyjen puisten särkijöiden aika alkoi 1700-luvulla, kun niitä alettiin tehdä Grödenissa ja Oberammergaussa. Oberammergau Baijerissa on meille tuttu kärsimysnäytelmästään (vuodesta 1633, seuraavan kerran vuonna 2020). Etelä-Tirolissa tehtiin hauskoja paikallisia ihmisiä kuvaavia pähkinänsärkijöitä, Baijerissa itämaisia. 


http://cache.virtualtourist.com/15/3597162-Fichtelberg_Erzgebirge.jpg

Tämä kuva Erzgebirgestä taitaa olla aika ajankohtainen, sillä lunta on tullut ja pakkastakin riittää. Korkeimmat huiput ovat Tšekin puolella Klínovec (saksaksi Keilberg), 1.244 metriä, ja Saksan puolella Fichtelberg, 1.214,6 metriä.

Alue on vuorista ja metsäistä seutua aivan Tsekin rajalla, entisessä Itä-Saksassa.  Vuoristo oli uuden ajan alkuun asti lähes asumatonta ja metsien peittämää. Kun alueelta 1400-luvulla löydettiin tinaa ja hopeaa, sinne perustettiin kaupunkeja. Vuoriston nimen alku "Erz" tarkoittaa saksan kielessä malmia. Nykyisin vuoristo on myös suosittu talvilomakohde. Kun ajaa ysibaanaa (A4, A72) pitkin alueen halki, tulee sellainen olo, että ”täällähän kettu ja jänis sanovat toisilleen hyvää yötä” – kuten saksalaiset sanovat sellaista paikasta, jossa ei ole ketään eikä mitään. Saksa on kaunis maa. 


1800-luvulta alkaen Erzgebirgen asukkaat joutuivat etsimään uusia tulolähteitä, sillä tuolloin oli useita kaivoksia lakkautettu sillä seudulla.

 

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/92/Karte_Naturpark_Erzgebirge-Vogtland.png

Niinpä sitten ryhdyttiin työstämään puuta. Tehtiin tuoleja ja pöytiä, mutta myös puuleluja, ja koriste-esineitä kuten enkeli- ja kaivosmiesveistoksia, 

http://www.erzgebirge-geschenke.de/images/images_big/SV13311_21_Engel_Bergmann_farbig.jpg

kuvakaaria ikkunoihin,

http://www.holzzauber-shop.de/WebRoot/Store/Shops/15454082/Products/6309/3102_m_Schwingbogen_Schaefer_mit_Schaf.jpg

ja ennen kaikkea pähkinänsärkijöitä. 

http://www.essen-und-trinken.de/food/images/topthemen/specials/nuesse/nussknacker-husar.jpg

Ne, mitkä nykyisin tunnetaan Erzgebirgen pähkinänsärkijöinä (tyylinäyte yllä), oli ensimmäisenä sorvannut Friedrich Wilhelm Füchtner vuonna 1870. Suurien suiden oli määrä herättää kunnioitusta. Lisäksi tehtiin karikaryyriveistoksia, kuten esimerkiksi Napoleonista tai myöhemmin Bismarckista. 

Lapset toki tykkäävät näistä miekkosista. Niitä myytiin ja myydään joulutoreilla ja 1800-luvulla niitä pidettiin myös pelkästään leluina. Tyylikin muuttui ajan myötä, tehtiin mm. jugendtyylisiä särkijöitä. Ja pikkuiset pähkinänsärkijät ovat nykyisin myös keräilykohteita, eikä  niillä voi mitään pähkinää avata. 

Laitanpa tähän kuvan ”omasta” pähkinäpuustani Horstissa, Holsteinissa (2006). Ilmeisesti se haittasi uutta asujaa, koska tänä kesänä paikalla käydessäni näin, että puu oli kaadettu...


 Kuten näkyy, se oli taloon verrattuna moninkertaisen korkea; pähkinöitä tuli tuhansittain ja niitä kerättiin paitsi maasta, myös etupäässä katolta. Milläpä näitä avaisit jos et pähkinänsärkijällä?!

http://lexikon.huettenhilfe.de/uploads/pics/walnuss2.jpg

Myös savu-ukot ovat samaa sukua ja tekoa kuin pähkinänsärkijätkin. Sisään laitetaan suitsuke tuoksua antamaan.

http://src.discounto.de/pics/product/8440/20785_Raeuchermaennchen-8440_xxl.jpg

Erzgebirge tunnetaan myös muista puisista koriste-esineistään, kuten pääsiäispuput ja jouluenkelit.


.http://www.erz24.com/abbildungen/image1090-9599.jpg
Ja siitäpä päästiinkin sitten jouluun, joka tulee taas pian ja oli tämän kirjoitukseni varsinainen kimmoke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti