tiistai 23. lokakuuta 2012

Saksankieliset maahanmuuttajat ja Helsinki

Saksankieliset maahanmuuttajat ja Helsinki

Näyttely avattiin Helsingissä 11.10.2012. Se kiertää Suomessa lokakuuhun 2013 asti.

Fazer, Paulig, Stockmann – tunnetut suomalaiset olivat alkujaan saksalaisia ja sveitsiläisiä maahanmuuttajia.

1800-luvulla saksankielisten sukujen merkitys Suomen ja sen pääkaupungin kehitykselle oli keskeinen. Esimerkiksi Helsingin paraatipaikat kuten yliopiston päärakennus ja kirjasto, tuomiokirkko sekä valtioneuvoston linna Senaatintorilla ovat berliiniläissyntyisen arkkitehti Ludvig Engelin käsialaa.

Robert Schweitzer ja Aue-säätiö, Suomi-Saksa Yhdistysten Liitto sekä Helsingin kaupunki ovat tuottaneet kiertonäyttelyn saksankielisten maahanmuuttajien vaikutuksesta Helsingin pääkaupunkikehitykselle. Tunnettujen saksalais- ja sveitsiläissukujen lisäksi näyttely kertoo saksalaisesta koulusta, kirjastosta ja seurakunnasta, jotka yhä toimivat Helsingissä.

Kiertueaikataulu
  • 16.10. – 12.11. Saksalainen kirjasto, Helsinki
  • 15.11. – 16.11. Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo
  • Joulukuu, Rovaniemi
  • Tammikuu, Seinäjoki
  • Helmikuu, Jyväskylä
  • Maaliskuu, Lappeenranta
Näyttely verkossa

Engelin jäljillä

Mikä on Kantonistikoulu? Entä Kuppala? Stockmannin tavaratalo sijaitsi muinoin Kiseleffin talossa Senaatintorilla.

Kokosimme yhteen vähemmän tunnetut tarinat tuttujen helsinkiläisrakennusten ja -maisemien takana. Materiaalin avulla voin kurkistaa 1800-luvun Helsinkiin, sellaisena kuin Engel ja hänen aikalaisensa sen näkivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti