tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vieraita kieliä oppimassa

Oi aikoja... oli aika, jolloin minä, nuori tyttö 60-luvulla, laskin Lappeenrannassa kaupungilla käydessäni, miten monta ulkomaalaista olin nähnyt. Saksalaisia oli joitakin, muita en tunnusta nähneeni. Ruotsalaiset ja venäläiset liikkuivat tuolloin ryhmissä ja omilla busseillaan. Neuvostoliitosta ei hevillä päässyt ulos, eikä kenenkään kanssa saanut jäädä jutustelemaan. Eikä kukaan osannut venäjääkään Suomessa. Eikä osaa juuri vieläkään! Ruotsista katsoen taas Itä-Suomi on perin kaukana, ei sinne eksy, etenkään kun Ruotsi on maisemaltaan samanlainen kuin Suomikin. Saksalaisia tuli kyllä, niitä jotka hakivat eksoottisia kokemuksia.

Saksa oli tuollon pakollinen kieli koulussa. Ensimmäinen vieras kieli oli ruotsi, mutta en tänäkään päivänä käsitä, miksi sitä opiskeltiin. Minulla oli onneksi aivan valloittava opettaja, ja meillä oli tunneilla kivaa, ja siinähän sitten opiskeltiin samalla kun tehtiin vaikka mitä... En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan ruotsia Itä-Suomessa, en ole sitä Suomessa tarvinnut, enkä ole sitä koskaan Ruotsissakaan tarvinnut, vaikka minulla onkin ollut ruotsalaisia asiakkaita. Sain kyllä täydet pisteet koulussa, kyse ei siis ollut siitä, että olisin ollut huono oppilas, kuten olin urheilussa, käsitöissä, kotitaloudessa, kemiassa ja fysiikassa. Koulutiedoilla pystyn tänään lukemaan minkä hyvänsä ruotsinkielisen tekstin tai ymmärtämään puhetta – mutta tarvinnut en tätä tietoa ole vielä koskaan.

Englanti tuli sitten toisena kielenä. Se ei ollut mielestäni mitenkään vaikeaa. En kuitenkaan saanut hyviä numeroita ylioppilasvuotenani. Suivaannuin siitä niin, että päätin osata suulliseen englannin ylioppilaskokeeseen kaiken, ja opettelin koko kieliopin sanasta sanaan ulkoa. Tänään sanoisin, että sisua oli! En tietenkään saanut numeroani parannetuksi, mutta kyllä siitä ulkoa opettelemisesta totisesti on elämässä hyötyä ollut! Myöhemmin olen evästänyt omia oppilaitani opettelemaan vieraan kielen mallilauseita ulkoa. Saman asian ajavat myös laulujen sanat.

Kolmas kieleni oli sitten saksa. Se pakollinen. Siitä en pitänyt ollenkaan, mutta vaikeaakaan se ei minulle ollut. Saksa ei ollut enää muotia, kuten ei ole yhä vieläkään. Ja päätin: "Tätä en tarvitse koskaan." Vaan kuinkas sitten kävikään. Muutin Saksaan ja elätin itseni osaamalla saksaa.

Se neljäs vieras kieleni on ranska, joka myös osaltaan on auttanut toimeentuloa saamaan. En osannut kuvitella, että joku koskaan tarvitsisi sellaista suomalaista, joka puhuu saksaa ja ranskaa, mutta kappas vaan, sekin luulo osoittautui vääräksi. Ensimmäinen tulkkikeikka Ranskaan hirvitti kyllä, etenkin kun sanakirja unohtui kotiin, mutta siellä Ranskassa töissä se tulkattava suomalainen on tänäkin päivänä... Ranskan opiskelua koulussa avitti suuresti se, että koko luokkani oli ihastunut opettajaamme, joka oli samalla luokanopettaja. Yhä tänäänkin olen sitä mieltä, että hän on varsin valloittava mieshenkilö. :-)

Nyt niitä ulkomaalaisia on tuttavapiirissäni enemmän kuin suomalaisia. Nykyinen työni maahanmuuttaja-asiamiehenä vielä lisäksi vahvistaa olotilaani ulkomaalaisten keskuudessa. Pieni työrupeama Venäjällä ja monet Venäjän kontaktit ja tutut ovat myös auttaneet itse ymmärtämään venäläistä mentaliteettia, joka ei ole juuri missään kohdin sitä, mitä suomalaiset yleensä luulevat. Tässä en puhu Putinista enkä politiikasta, joka venäläisten itsensä mielestä "tapahtuu tuolla jossain sillä aikaa kun me hoidamme itse omat asiamme".

Suomalaisten kummallista suhtautumista sekä saksalaisiin että venäläisiin varjostaa mielestäni edelleenkin viimeinen sota. Saksalaiset ovat lisäksi äärimmäisen ahkeraa väkeä, ja venäläiset perhekeskeisiä, poiketen jotakuinkin täysin suomalaisista... ei ihme, että ei tykätä. Ei todellakaan tarvita kummoista miestä arvostelemaan toisen tekemisiä. Yleensä arvostellaan silloin, kun pelätään jotain, ja kuvitellaan sillä toisella olevan jotain, mitä itsellä ei ole. Ja kun ei tiedetä, pelätään, ja aletaan haukkua ja sitten sortaa. Tähän ei auta edes raha, jota venäläiset ja saksalaiset pilvin pimein Suomeen tuovat.

Vanha äitini kieltäytyy käymästä sellaisessa kaupassa, jossa myyjä on ulkomaalainen. "Mutakuonot vievät meidän työpaikkamme!" Vaan missä on määrätty, mikä on absoluuttinen työpaikkojen määrä? Miten on mahdollista, että Saksa, joka on pinta-alaltaan suurinpiirtein samankokoinen kuin Suomi, pystyy työllistämään noin viisitoistakertaisen väestön, ja vähemmillä luonnonvaroilla kuin Suomi? Kun on yksi, joka tekee työtä ja saa palkkaa, hän maksaa veroja, joilla maksetaan Suomen asioita, siis terveydenhoito, virkamiesten palkat, jne., ja lopulla rahalla hän asuu, ostaa itselleen ja perheelleen ruokaa ja palveluja, jotka puolestaan työllistävät muita ihmisiä.


Kuva: http://www.vapaasana.com/24-06-maahanmuuttosuomi.htm

Nykyiset asiakkaani, ne mutakuonot, ovat kaikki tyynni hyvin ahkeria, kohteliaita, iloisia ihmisiä. Ja tekevät osin töitä, joita suomalaiset eivät halua tehdä. Ottakaa hyvät maanmiehet ja -naiset heistä oppia! Kuvaavaa on yhden suomalaista koulua käyvän oppilaani kommentti siitä, mistä Suomen suuri nuorisotyöttömyys johtuu. "Nuoret ovat laiskoja. Kyllä työtä sille löytyy, joka vain viitsii työtä tehdä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti