sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Huone kylmä, peitto lämmin



Lapsena Suomessa meillä oli makuuhuonessa pyöreä korkea uuni, ja se lämmitettiin aina illalla. Peittona tavallinen vanutäkki. Illalla oli lämmin, aamulla kylmä. Keskuslämmityshuoneissa myöhemmin ei toki sielläkään ollut illalla nukkumaan mennessä kylmä. Nyt Suomessa meillä on taas makuuhuoneessa pyöreä korkea uuni, illalla ihana tuli uunissa ja lämmin, vaikka ulkona paukkuisi mikä hyvänsä pakkanen. Ach onnea...

Vaan kun Saksaan menin, kauhistuin. Ihmiset nukkuvat paksujen möykynnäköisten ja -kokoisten untuvapeittojensa alla ja huoneenlämpö lähenteli mielestäni pakkasta. Saksassa ei suinkaan ole aina lämmin, vaan talvella kylmää ja kosteaa, riippuen tietenkin myös asuinpaikasta. Sanoinkin aluksi, että Saksassa on vain kaksi vuodenaikaa: kesä ja sadeaika - mutta saksalaiset eivät tykänneet... tämä oli tieten Reinin laaksossa, Karlsruhessa, jossa on kesällä painostavan kuumaa ja kosteaa ja talvella hyisen kylmää, sateista ja siis kosteaa.



Tietenkin sitten ikkunaa piti tuuletuksen vuoksi pitää auki. Ja nukkumaan mennessä huone on hyinen. Suositus onkin, että huoneet tuuletetaan kolme kertaa vuorokaudessa. En ole vielä nähnyt yhtään taloa, jossa olisi koneellinen tuuletus, mutta niitä kuulemma on. Lisäksi on tavallista, että nukutaan talvellakin ikkunat auki. Se on saksalaisten mielestä terveellistä, saa raitista ilmaa. Lämpötila huonessa laskee siis jonnekin kymmeneen asteeseen. Ja kun ei ole lämpöäkään, pitää tuulettaa kosteus ulos... ei kun siis raitis ilma sisään.



Lämpimänä pysytään höyhenpeiton alla. Se on iso muhkura eikä paina mitään. Tyyny on samanlainen iso 90x90 sentin muhkura, jonne pää hautautuu eikä saa riittävää tukea, joten minulla oli aluksi jatkuva päänsärky, kunnes älysin ostaa Ikealta, joka siihen aikaan kotiutui Saksaan, "tavallisen" tyynyn. Kaupasta ei tietenkään saa sopivankokoisia tyynyliinojakaan, vaan nekin ovat hehtaarin kokoisia ja tyyny hukkuu niihin liinoihin. Pussilakanoita taas oli jo ennen kuin ne tunnettiin Suomessa.

Höyhenpeitto on todellakin lämmin. Sen alla tulee hiki, on sitten huone miten kylmä hyvänsä. Höyhenet ovat hanhen takki. Ilma nimittäin johtaa lämpöä huonosti, ja monenmonet kerrokset pitävät lämmön sisällä, mutta laskevat kosteuden ulos. Höyhenpeiton alla ei todellakaan palele.

Miten sitten ratkaista suomalaisen ja saksalaisen keskinäinen ongelma, jos he haluavat nukkua samassa huoneessa? Yllätys yllätys: heillä huone onkin lämmin... (tehdyn tutkimuksen tuloksen mukaan!)

Runkopatjoja ei myydä muualla kuin Ikeassa, eli sekä runkopatja että sijauspatka on Saksassa käytännössä tuntematon käsite. Ja sijauspatja on on runkopatjan varuste, sillä ei runkopatjan ympäri voi lakanaa kääriä. Sängyssä on tavallisesti joustava sälepohja, jonka sekä ylä- että alapäätä voi nostaa. Sängyissä ei ole kovalevypohjaa. Sälepohjan päällä on paksu joko jousi- tai vaahtomuovipatja. Sängyt ovat myös leveämpiä kuin tavalliset sängyt Suomessa, eli 90 senttiä tai metriä leveitä per nukkuja. Kahden patjan sänky on siis 1,80 tai 2 metriä leveä. Toki on näitä puolileveitä, yhden hengen luksusvuoteita...



Suomessa pikkulapset nukkuvat pakkasessakin ulkona. Saksalaiset pitävät sitä rääkkäyksenä. Suomalaisilla lapsilla on huomattavan usein hengitysteiden sairauksia. Toisaalta terveydenhuolto toimii Saksassa nopeammin ja paremmin... Nämä huomiot eivät perustu mihinkään tutkimuksiin, vaan omiin havaintoihin.

2 kommenttia:

  1. Nyt muistui meileen ensimmäinen untuvapeittokokemukseni Itä-Saksassa. Olin siellä 2 viikkoa lukioikäisenä. Saavuin bussilla myöhään illalla, ja isäntäväki näytti minulle huoneeni. Vuoteen päällä oli jätttiläistyynyä muistuttava viritys. Olin kovin väsynyt, ja menin nukkumaan harmitellen että "tyynyn" alla piti nukkua kippurassa, ettei jalat pistäisi ulos. Aamulla selvisi että untuvat oli vain ravistettu toiseen päähän peittoa, jonka tyhjä pää sitten oli taitettu kaiken alle. :D

    VastaaPoista
  2. Tuon on saanut havaita. En käsitä miksi ikkunoita pidetään talvella auki ja sitten patterit täysillä. Omien kokemuksien mukaan Suomessa on hygieenisempaa kuin Saksassa ja siitä syystä myös enempi allergiota.

    VastaaPoista