lauantai 20. elokuuta 2011

Muovia, muovia, ja maitoa


Eikö vain olekin mainio nimi materiaalille, joka on muovailtu tarpeellisen muotoiseksi? Sana plastiikka tosin tarkoittaa aivan samaa, nimittäin muovailua.

Voisimmeko kuvitella maailmaa ilman muovia? Ostamme kaupasta muoviin pakattuja tavaroita ja juomia ja pakkaamme ne kotimatkalle muovipussiin. Kotona avaamme muovikahvaisen oven, laitamme valon lamppuun, jossa on muovikupu ja otamme keittiössä muovikulhon ja muovilastan… Saamme vihreiden mielestä aikaan hirveän jäteongelman… ”vihreä” muovikin tosin on onneksi jo keksitty, joten ei hätiä… :-)



Muovi ei syntynyt teollisen vallankumouksen tuloksena, kuten usein oletetaan. Muovi on paljon paljon vanhempaa perua. Vuonna 1531 saksalainen benediktiinimunkki Wolfgang Seidel Augsburgista totesi, että kevytjuustosta voi sen ensin lämmettyä tehdä hyvin muotoiltavaa ja sen jäähdyttyä kestävää materiaalia. Juuston hän ensin pitkällä prosessilla lämmitti ja sitten seuloi, kunnes siitä tuli tekosarvea eli kaseiinia. Hän sanoi tuloksena syntyneen materiaalin olevan ”kovaa kuin luu ja hienon läpinäkyvää”. Kaseiinista tehtiin sitten juoma-astioita ja koruja. Ja käyttämällä väriaineita materiaalista saatiin värikkäitä.
Oikeasti kesti sitten kuitenkin hyvin kauan, ennen kuin pystyttiin teollisesti valmistamaan makromolekulaarisia luonnontuotteita.

Kaikki alkoi vuonna 1860. Alexander Parkes ei ollut opiskellut kemiaa eikä fysiikkaa. Häntä kiinnosti luonnonkumin käyttö. Vulkanoinnin ja ensimmäisten valmistuskoneiden keksimisen jälkeen alalla tapahtui paljon edistystä. Parkesin mielenkiinto heräsi myös muita aineita kohtaan. Hän käsitteli Baselissa selluloosanitraattia ja keksi uuden aineen, jota voitiin käyttää muotoiltavassa ja nestemäisessä muodossa ja joka oli joko kovaa kuin norsunluu, tai läpinäkyvää, tai muotoiltavaa, tai vedenpitävää, tai värjäytyvää, ja jota voitiin työstää työkaluilla tai koneilla aivan kuin metalliakin.

Kansainvälisillä messuilla Lontoossa esiteltiin ensimmäiset tästä uudesta materiaalista valmistetut tavarat, ja se oli ensimmäistä muovia, josta sitten kehittyi polymeerien suuri perhe, johon tänään kuuluu useita satoja komponentteja.

Tiesittekö, että ensimmäinen varsinainen muovi kehitettiin jo vuonna 1870, kun etsittiin korvaavaa materiaalia biljardikuulien valmistukseen, jotka siihen asti oli aina tehty norsunluusta? Newyorkilaiset Hyattin veljekset olivat ottaneet osaa kilpailuun, jossa tämä oli annettu tehtäväksi. He olivat tehneet kamferista ja selluloosasta materiaalia, jota kutsutaan selluloosanitraatiksi tai selluloidiksi. Vähän tämän jälkeen, vuonna 1884, kehitettiin ensimmäinen tekokuitu, selluloosa-asetaatti. Mutta ennen kuin muovi yleistyi, meni vielä aikaa. Vuodesta 1930 vuoteen 1940 tehtiin saksalaisissa ja amerikkalaisissa laboratorioissa kuumeisesti kehittelytyötä. Tuolloin syntyivät muun muassa polyetyleeni ja polyamidi, tänään jokapäiväisiä materiaaleja. Lisäksi kehitettiin menetelmä, millä yhdistettiin muoveja muihin materiaaleihin kuten paperiin, pahviin ja alumiiniin. Muovin kehitys toi mukanaan myös keinokuidut. Tekolangan käyttöä helpotti koneiden kehittyminen. Ranskassa, Oyonnaxissa esimerkiksi otettiin käyttöön ensimmäiset ruiskuvalukoneet vuonna 1930.
Ensimmäiset taloustavarat ja lelut tulevat markkinoille vuonna 1936. 1960 pidetään Oyonnaxissa ensimmäiset muovimessut. Sana ”plasturgie” löytyy ensimmäisen kerran ranskalaisesta sanakirjasta ”Petit Laroussesta” vuonna 1989.

Lähteet: Kunststoffe - Werkstoffe unserer Zeit, Arbeitsgemeinschaft Deutsche Kunststoffindustrie
encarta enzoklopädie, microsoft corporation
www.sandretto.it/museo



Mutta että ei Suomikaan toki jälkeen jäänyt, joskin kilpailu maailmalta on ollut varsin raakaa. Emil Aaltonen tuntuu olevan yksi Suomen teollisuuden uranuurtajista. Aaltonen lähti osakkaaksi muun tekemisensä ohella myös 1920-luvun alussa perustettuun Sarvis Oy:öön. .”Maidosta norsunluuta” oli yrityksen motto. Tehdas käytti tuotteittensa materiaalina kuoritusta maidosta valmistettua galaliittia, guttaperkkaa. Maitoa taas herui Aaltosen omistaman Ylikartanon navetassa Mäntsälässä. Siellä oli monta sataa lypsävää ja myös oma meijeri. Maitoa kului parhaimpina aikoina 30.000 - 40.000 litraa päivässä. Ensin tehtiin nappeja, sitten työkalujen ja laitteiden osia ja taloustavaroita. Erilaisten hankaluuksien ja seuranneiden fuusioiden jälkeen tehdas suljettiin 1990. Sarviksen astiat ovat nykyisin kulttia - älkää hävittäkö!

Niitä on esillä mm. Emil Aaltosen museossa
– ja löytöjä voi tehdä vaikkapa kirpputoreilla. Meilläkin oli Saksassa Sarviksen valmistama retkiastiasto, varsin kätevä yhä vieläkin.



Tämä astiasto on Saksassa huutonetissä (www.ebay.de) myynnissä, mielestäni hintaan "arvokas"...

Saksassa muovimuseioita on peräti kolme… mutta olivathan saksalaiset myös alan uranurtajia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti