lauantai 15. tammikuuta 2011

Suomalaisesta pankista maalaisille lainaa

Jatkuvasti ulkomaalaiset liiketuttavani naureskelevat suomalaisten pankkien toiminnalle ja mikäli se heistä riippuu, hoitavat asiansa ei-suomalaisten pankkien kautta. Minun tehtäväni ei ole moittia ketään, vaan auttaa, mutta auttaminen on tehty Suomessa kovin hankalaksi. Kysyä pitää, onkohan puurot ja vellit menneet jotenkin sekaisin? Kenen talutusnuorassa täällä kotimaassa toimitaan?

Miksi muuten ulkolaisen vastakohta ei ole kotilainen?

Tapahtuipa tämän päivän Suomessa seuraavanlaista. Tämä ei ole satua eikä edes minkään laman ajalta, tämä on totta ja tapahtui viime kuussa. Tarkennan: viimeisen kuukauden aikana.

Tuleepa suomalaisen pankin puheille ulkomaalainen, joka haluaa perustaa ravintolan Suomeen ja tarvitsee sitä varten € 100.000 lainaa. Menee suomalaiseen liikepankkiin pyytämään sitä lainaa.

Pankissa sanotaan, että koska kyseessä on uusi asiakassuhde, niin pankkiin pitää laittaa ensin € 100.000:n suuruinen talletus. Sitten pankki voi antaa lainaa € 50.000. Silloinhan ei ravintoloitsijalta enää puutukaan kuin € 50.000.

Siteraan tähän kuu-ukon juttelua pojalleen. Katselivat maata ja isä kertoi: "Katsopa, tuolla näkyy maa. Siellä tietenkin asuu maalaisia. Maa koostuu kolmesta osasta: Loimaasta, Saimaasta ja Thaimaasta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti