lauantai 23. lokakuuta 2010

Fengshui ja rahakirjeet

Bodenjärvellä asuessani olin naisyrittäjäpiirin jäsen. Toimintamme oli hyvin aktiivista: järjestimme itsellemme ja muille, ja osallistuimme. Esitelmiä, kursseja, messuja, ja lisäksi kaikenlaista mukavaa yhdessäoloa. Ryhmässä oli Fengsui–neuvoja Marion.

Järjestin hänelle kerran esitelmän ja siitä kiitokseksi hän järjesteli uuden asuntoni feng shui –oppien mukaiseksi.

Tähän pitää lisätä, että itse pidän fengshuita järjevänä, sillä kovin monet neuvot ovat arkipäivän psykologiaa. Asioita joita vain ei itse näe! Onhan selvää, ettei kukaan tee mielellään töitä selkä oveen päin, tai katsele pitkiä käytäviä. Viihtyisyys on yleensä hyvin pienistä asioista kiinni. Väritys, valaistus, huonekalujen paikka.. kokeilemalla ja tavaroita siirtämällä saa ihmeitä aikaan. Viihtyisyys ei mielestäni niinkään ole tyylikysymys, eikä edes makukysymys. Eikä se varsinkaan ole rahakysymys.

Taloudellinen tilanteeni oli tuolloin kehnonlainen, ja kysyin Marionilta mitä voisin tehdä. Hän löysi asunnostani aika erikoisen tilanteen: vierashuoneesta oli suora pääsy parvekkeelle, ja sieltä kuulemma raha valuu ulos. Hän antoi muutamia neuvoja, kuten esimerkiksi: piti sytytellä tietynvärisiä kynttilöitä ja kävellä ovesta muutamia kertoja ulos ja sisään, ja sen sellaista muutakin piti tehdä oven neutralisoimiseksi, ja minähän uteliaisuuttani noudatin neuvoa. Marion sanoi, että näin saisin muutaman päivän kuluessa useita pieniä rahasummia. Takuuvarmasti.

Nuorempi poikani asui tuolloin isänsä luona, mutta jostain syystä hän oli pitempään luonani.

Tapahtui erikoisia asioita. Parin päivän kuluttua sain kirjeen ja siinä palautettiin rahat, jotka olin kirjeen lähettäjälle aikoja sitten lainannut. Pieni summa, mutta hyvä niin. Seuraavana päivän sain toisen kirjeen, pienen palkkion pienestä yksityisestä palvelusta. Kolmantena päivänä tuli taas kirje, palautus, pieni summa liikaa maksamaani rahaa. Tässä vaiheessa poika halusi muuttaa luokseni…

Pieniä rahasummia tuli vielä parina seuraavana päivänä. Mistä Marion tiesi, että näin tulisi käymään? Lakkasin ainakin ihmettelemästä, onko fengshuissa sitä jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti