lauantai 11. syyskuuta 2010

Siemenvettä. Uskallatko ottaa riskin?

„Nuolet ammutaan, mutta kun yrittää löytää sen ihmisen, joka nuolet ampui, hän piilottaa vielä jousenkin“.

”Jos haluaa saada pumpulla kaivosta vettä, on kuitenkin oltava sen verran siemenvettä, että saa veden ylös kaivosta”.

Yrittäjät ovat sitä varten nimeltään yrittäjiä, että he yrittävät. Jos eivät yritä, eivät ole yrittäjiä.

Ylläolevat lauseet ovat yhteistyökumppanieni viime viikolla sanomia. Monilla suomalaisilla on se merkillinen luulo, että kaikki tapahtuu itsestään. Että asianajaja tekee töitä pelkästä rakkaudesta, että rahoituksen järjestäjän olisi laitettava asiakkaan puolesta etumaksut pöytään. Muissa maissa ei käyttäydytä näin päättömästi. Sitten ihmetellään, miksi asiat eivät toimi. Sitä ei lainkaan ihmetellä, että marketin kassalta ei pääse maksamatta ensin! Ei sitä leipää syödä ensin ja makseta sitten.

Muutaman kerran olen seurannut suomalaisen ja jonkun muunmaalaisen kilpailijan kilpajuoksua rahoituksesta. Suomalainen ei laittanut siemenvettä, ei löytynyt kansainvälisille pankeille tarvittavaa etumaksua, vaikka miljoonia tarvittiin. Miljoonakaupat tekee nyt toisenmaalainen kilpailija.

Lienee yhdeksänkymmenluvun pankkiriisin tulosta, että vain harva tässä maassa uskaltaa ottaa riskiä.




Jos riskinä onkin se että onnistuu...

Uskallatko ottaa riskin?

Nauraessaan ottaa riskin, että näyttää hölmöltä

itkiessään ottaa riskin osoittautua tunteelliseksi

toisista kiinnostuminen on riski, joka voi johtaa suhteeseen

tunteiden ilmaisussa ottaa todellisen itsensä paljastumisen riskin

omien ideoiden, unelmien paljastaminen muille voi johtaa niiden menettämiseen

rakastaessaan ottaa riskin, ettei saakaan vastarakkautta

eläessään ottaa riskin kuolla

toivoon liittyy epätoivon riski

yrittäessään ottaa epäonnistumisen riskin

Mutta elämässä on otettava riskejä. Suurin vaara elämälle on, ettei ota riskejä.
Henkilö, joka ei riskeeraa mitään, ei tee mitään, hänellä ei ole mitään, eikä hän ole mitään.
Hän saattaa välttyä kärsimykseltä ja surulta, mutta hän ei yksinkertaisesti voi oppia, tuntea, muuttua, kasvaa, rakastaa tai elää

Vain henkilö, joka ottaa riskejä – on todella vapaa"

Ihmiset eivät sure kuolinvuoteellaan niitä asioita, joita tekivät, vaan niitä, joita eivät tehneet.

Tai kuten Tommy Hellsten sanoo: ”Saat sen mistä luovut. Ihminen on aina hakenut turvaa siitä, että lopettaa matkustamisen, pysähtyy paikoilleen ja pystyttää leirin, johon päättää asettua loppuiäkseen. Mutta turvan löytää vain se joka siitä luopuu, elämän se joka ottaa riskin ja lähtee liikkeelle, uskaltautuu seikkailuun.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti