sunnuntai 22. elokuuta 2010

Rouva Hänni menee sairaalaan



Allaolevan tekstin lähde: http://www.escribo.ch/blog/2010/07/28/frau-hanni-geht-ins-spital/, 28.7.2010

Huomautan, että en ole millään muotoa lääkärinvastainen; siltikin allaoleva antaa ajattelemisen aihetta.



Rouva Hänni leikataan.

Joka blogiani lukee, tuntee rouva Hännin. Hän on symbolisesti sellainen ihminen, joka tuntee itsensä kotoisaksi uhrin roolissa ja vahvistaa jatkuvasti oloaan siinä roolissa. Ei tämä ketään tiettyä ihmistä tarkoita: rouva Hänni asuu sisäisesti meissä kaikissa, enemmän tai vähemmän.

No niin, rouva Hänni menee sairaalaan, koska lääkärit ovat sanoneet hänelle, että hänellä on pahimman luokan reuma, ja vain tekonivel voisi auttaa pääsemään eroon kivuista ja kaikesta siitä mitä reuma tuo tullessaan. Ja koska lääkärin sana on rouva Hännille laki (varsinkin asiantuntijan, lue ortopedin sana, sillä heidänhän tällaiset asiat pitää tietää), niin rouva Hänni menee vapaaehtoisesti leikkaukseen.

Jacques Martel kirjoittaa kirjassaan „Le Grand dictionnaire des malaises et maladies“ reumasta näin: Jos kärsin reumasta, se on kuin vain vahvistaisin jäykkiä asenteitani, käytöstäni ja ajatusmallejani. Tämä sairaus on yhteydessä henkiseen kovettumiseen käskyvaltaa kohtaan, jäsenistä puuttuu ”lämpö” (….) Kyse on liiallisesta tarpeesta saattaa teot päätökseen ilman minkäänlaista lepotaukoa tai vastiketta (…), kyse on mielikuvasta, että on kestettävä epämiellyttävä ihminen tai tilanne, tai jostain vahvasta ja syrjäytetystä reaktiosta jotain auktoriteettia kohtaan.

Jotkut tuttavani ja sukulaiseni pitävät minua hulluna, mutta olen aivan varma siitä, että jokaisen sairauden takana on sielun sairaus. Kaiken se mistä ruumiimme ja sielumme kärsii, olemme itse aiheuttaneet, joskaan emme tietoisesti. Sairaudet ovat sanansaattajia. Ne antavat meille tietoa siitä, mikä elämässämme ei ole kohdallaan. Voimme kuunnella viestin ja poistaa sen ja jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin. Jokainen voi itse valita, mitä oppii sairauksistaan.

Jos tekee sairaudelleen systemaattisen perhekonstellaation
http://www.awarenesstherapy.net/perhekonstellaatio.html
näkee, että eivät sairaudet halua meille mitään pahaa. Ne haluavat näyttää meille jotain. Me joita sairaus koskee, näemme sairauden vihamiehenämme. Sotainen sanankäyttö, kuten on esimerkiksi käytössä syöpäsairauksissa, näyttää sen varsin selvästi: syöpää vastaan taistellaan, se voitetaan – tai se voittaa meidät. Voisi melkein sanoa, että ruumis on meidän vihollisemme. Mutta se on osa meitä. Miksi ruumiimme kääntyisi meitä vastaan?

Yhä uudelleen näen, että eivät ihmiset koe omaa ruumistaan osana omaa itseään. Ruumis on yksi asia, ihminen toinen. Ja jos ruumis ei tee mitä haluamme, se viedään lääkärille, ja lääkäri laittakoon sen kuntoon. Sen lääkäri tietenkin tekee, antaa lääkkeitä, tekee leikkauksia ja ties mitä terapiaa. Sanoma yksinkertaisesti jätetään huomiotta, ja ihminen voi edelleen tehdä asioita joihin hänellä ei ole mitään osaa, voi katsoa poispäin vaikka pitäisi katsoa kohti ja toivoo, että ihmisen ruumis, jonka ihminen kerta kaikkiaan vaan tarvitsee, toimisi uskollisesti. Seuraavaan kertaan asti.

Kummallista: me kaikki haluamme itse päättää asioistamme. Me suutumme pikkuasioista, protestoimme jokaista päätöstä vastaan jota emme itse ole tehneet – mutta kun on kyse terveydestämme, olemme täysin riippuvaisia. Me hyväksymme kaiken mitä lääkärit sanovat. Ihan kuin se ei koskisi meitä itseämme ollenkaan. Luulemme, että lääkäri tuntee oman ruumiimme paremmin kuin me itse. Ihan kuin ruumis olisi kone, ja lääkäri mekaanikko. Ei ihme, että sairaskulut kasvavat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti