lauantai 24. huhtikuuta 2010

Bauhaus

Bauhaus on saksalainen rakennustarvikeliikeketju. Ei suurin ja kaunein, mutta se ainoa, joka on rantautunut Suomeen. Eihän Lidlkään ole Saksan suurin ja kaunein; Saksassa sen maine on lähinnä "no jaa". Siitä muuten voisi vetää sen johtopäätöksen, että suomalaiselle kelpaa kyllä se "no jaa", laadusta viis. Saksassa on näes myös laadukkaita laatikkokauppoja. Niistä suurin ja tunnetuin on ALDI, joka jakautuu kahteen, ALDI Nord ja ALDI Süd ovat veljesten omistamat ja johtamat liikkeet ja niiden omistajat Saksan rikkaimmat miehet. Ihmiset ostavat, koska laatu on kohdallaan.

Bau + Haus = rakennus + talo - varsin looginen nimi kauppaliikkeelle, joka myy rakennustarvikkeita. 


Bauhaus on kuitenkin oikeastaan ja vanhastaan ihan jotain muuta. Se on tyylisuunta, joka syntyi Saksassa viime vuosisadan alussa Weimarin kaupungissa. Jos Saksassa pitäisi nähdä vain yksi ainoa kaupunki tai paikkakunta, se ei olisi Berliini eikä Hampuri eikä München, vaan minun mielestäni nimenomaan Weimar. Weimar sijaitsee itäisessä Saksassa, Erfurtista jonkin matkaa itään. Siellä on 60.000 asukasta, mutta turisteja käy vuosittain 3,5 miljoonaa. Vuonna 1996 Weimar otettiin Unescon maailmanperintölistalle, vuonna 1999 se oli Euroopan kulttuurikaupunki. Bauhaus sinänsä on vain yksi niitä kymmeniä asioita, joista kaupunki on kuuluisa.

Omakohtainen suhdekin kaupunkiin toki on: siellä asuu ja vaikuttaa muusikkotyttäreni. :-) Weimarin kaupungista, sen kulttuurista ja historiasta olen kirjoittanut. Weimarin kamarikuoro on elämys sinänsä ja Saksassa maan huippukuoroja.

Weimarin Bauhaus-museossa on nähtävillä koko Bauhaus-koulun ja -tyylisuunnan historia, yli 300 näyttelyesinettä. Bauhaus-koulu, joka avattiin Weimarissa 1919, muutti sitten 1925 Dessauhin, sitten Berliiniin, ja suljettiin kansallissosialistien toimesta 1933, on tähän päivään asti saksalaisen kulttuurin 1900-luvun näkyvin ja menestynein vientiartikkeli. Tämän kaikkia elämänaloja koskevan, kansainvälisen taiteen, arkkitehtuurin, muotoilun ja näyttämötaiteen maine on yhä tänäänkin, 77 vuotta sulkemisensa jälkeen, täysin ajankohtainen.

Kuten niin usein, uutta syntyy siitä, että joku on tyytymätön olemassa oleviin olosuhteisiin ja saa muutaman muun mukaansa. Bauhaus-koulu oli Weimarin taideteollisen oppilaitoksen ja taidekorkeakoulun yhdistelmä. Perustaja arkkitehti Walter Gropius oli sitä mieltä, että taide ja käsityö on saatava yhdistetyksi. Kaikkia taiteen ja käsityön lajeja opetettiin saman katon alla. Taidetta pidettiin käsityön parempana ilmentymänä ja koulun oli tarkoitus yhdistää yhteiskunnan asettamat säätyerot taiteen ja teollisuuden välillä.

Bauhausin kuuluisia nimiä ovat Walter Gropiuksen lisäksi Lyonel Feininger, Gerhard Marcks, Johannes Itten, Paul Klee ja Wassily Kandinsky. Bauhaus-tyyli on vaikuttanut moderniin arkkitehtuuriin pysyvästi; suomalaisista sille perustuvaa tyyliä funktionalismia edustavat vaikkapa Alvar Aalto ja Ilmari Tapiovaara. Tapiovaara taas tunnetaan Askon taiteellisena johtajana ja on uraauurtavasti vaikuttanut suomalaisten makuun. Yksinkertaisia, suoria linjoja, ei mitään snörkkeleitä missään. Muita myöhempien aikojen tämän tyylin vaikuttajanimiä ovat Ludwig Mies van der Rohe ja Le Corbusier, ja Marcel Breuer, Mies van der Rohe…

Olethan nähnyt nukkumalähiöitä ja kaupunginosia nelikulmaisine, valkoisine, kubistisine taloineen? Olet nähnyt isot lasi-ikkunat ja suuret parvekkeet ja terassit? Tasakatot ja milloin minnekin päin vinksallaan olevat yksipuoliset katot? Suomessa ei ole olemassa omaa rakennustyyliä. Nämä talot ovat Bauhausia parhaimmillaan. Myöhemmin tyylejä kuitenkin kutsuttiin eri nimillä, kuten modernismi, kubismi, klassisistinen modernismi, uusi asiallisuus, kansainvälinen tyyli, uusi rakennustyyli jne.

Olethan nähnyt nk. keinuvat tuolit, joissa on metallinen runkoputki ja nahkainen istuinosa? Olethan nähnyt metallisen tarjottimen? Suola- ja pippuriastian omalla pöydälläsi? Koivupuisen jalastuolin, Koivutaru-nojatuolin? Teema-astiastot? Tanskalaisen Poulsenin metalliset vaaleat lamput? Tai, maanläheisemmin ja valitettavan arkisesti: käypä seuraavassa huoltoaseman baarissa katsomassa mitä tuoleja siellä on…











Löytyipä netistä helmikuussa Suomessa designmuseossa ollut modernismia käsittelevä näyttelykin:

http://umami.fi/kulttuuri/liisa/kun-moderni-saapui-suomeen/


Viime kesänä, kun vietettiin Bauhaus-koulun 90-vuosijuhlaa, vitsaili Frankfurtin toisen suuren päivälehden, Frankfurter Rundschaun toimittaja Dirk Fuhrig kertomalla, että Ikeakin on nyt Weimarissa. Lause on kaksimielinen: Ikea todellakin rakensi sinnekin myymälänsä. Mutta tosiasia on myös, että sekin – eli rakennusten ja huonekalujen massavalmistus - on syntynyt Weimarissa juuri tuon Bauhaus-koulun ideoiden ja ideoijien työn seurauksena.

 Weimarin Bauhaus-yliopisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti