sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Tippa tappaa, vai eikö sittenkään?

Kasvoin lahkolaisessa ympäristössä, vaikka vanhempani ovatkin kirkkoluterilaisia. Sain oppia - ei, minua peloteltiin sillä, että kun otan yhdenkin tipan alkoholia, minusta tulee alkoholisti.

On kulunut aika monta vuotta nuoruuden vuosista. Olen asunut Ranskassa lyhyen aikaa ja Saksassa pitkän ja nähnyt maailmaa paljon. Edelleenkään minusta ei ole tullut alkoholistia, vaikka noita tippoja otankin. Saksalaisissa ja espanjalaisissa herätti jatkuvasti hämmästystä, että vaikka olen suomalainen, en juokaan itseäni räkäkänniin. Muutamakin ranskalainen toimeksiantajani kyseli minulta, miksi suomalaiset miehet etupäässä juopottelevat - eivätkä pidä sanaansa.

Ensimmäisiä asioita, joita suomalainen mies minulle aina kertoo, on hänen suhteensa alkoholiin. Muun maan kansalaiselle kuin suomalaiselle sellaista lausetta ei yksinkertaisesti ole. Ei keskustella itsestäänselvyyksistä. Onhan yhtä itsestään selvää, että alkoholia käytetään kohtuullisesti, kuin että sepaluksen napit ovat kiinni, tukka kammataan tai hampaat harjataan.

Kieler Woche - Kielin viikko - on kymmenpäiväinen katujuhla, jolloin kymmenillä eri estradeilla esitetään ilmaista ohjelmaa, etupäässä musiikkia, ja on kojua jos jonkinlaista ja on ruokaa ja juomaa. Kielissä on noin 300.000 asukasta. Kielin viikolla käy vuosittain jotain 3.5 miljoonaa vierasta. Vietin siellä yhden lauantai-illan ja yön saksalaisten ystävieni kanssa. Alkoholia saa kaikista kojuista, kapakoista ja ravintoloista. Yhtään humalaista en nähnyt, enkä yhtään rikkoutunutta alkopulloa, en myöskään roskaamista missään.

Uudenvuoden yönä oli piukka pakkanen Lappeenrannan keskustassa. Väki seisoskeli ulkona jonoissa kapakoiden ja ravintoloiden edessä. Minulle herää kysymys, mahtaako heidän järkensä olla kateissa! Miten ihmeessä sellainen ihminen, jonka äly on tallessa, suostuu tuollaiseen? Päästäkseen maksamaan pääsymaksun? Päästäkseen sisään juomaan ylikallista, vaahdotonta, lisäainein dopattua olutta? Miksi tällaista tapahtuu vain Suomessa?

Mahtaako tämä johtua siitä, että suomalaiset eivät tiedä, millaista on hyvä ruoka? Lappeenrannassa ei ole yhtäkään tasokasta ravintolaa. Nimellisesti on, mutta ruoka on mitä on, järjettömän kallista ja henkilökunta töykeää. En tiedä minne veisin ulkomaalaiset vieraani.

Suomesta puuttuu ravintolakulttuuri. Ei käydä ravintoloissa muuta kuin isoissa juhlissa. Ei osata ymmärtää, että ravintolaan voi mennä myös ilman pohjia ja ilman suuria juhlia. Totta kai silloin tarvitaan järjestyksenvalvoja jo kadulle vahtimaan, ettei rähinä ota suuria mittasuhteita.Yleisin kuolinsyy on tappo. Nuorisotyöttömyys on maalman korkein. Itsemurhatilasto on maailman korkeimpia. Onhan lottovoitto syntyä Suomeen.

Nuori poikani, joka muutti kanssani Saksasta kanssani Suomeen ja asui toista vuotta luonani Suomessa, kieltäytyi pian Suomeen muuttonsa jälkeen syömästä muoviin pakattua leipää ja pikaruokaloiden ja subien antimia. Hänestä ruoka siellä ei maistu millekään. Nuori mies!

Nyt sitten vietetään tipatonta tammikuuta. Ihan kuin vietettäisiin sepaluksen vetoketjun sulkemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti