sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Statusta

Sainpa tällaisen sähköpostiviestin. Kukin menköön itseensä.

.................................................


. . . sitä suomalaiset perässä - jotkut meistä jo etunenässä ymmärtäen!

tv. mauri jo


Tutkimusfirma United Minds on julkistanut listan asioista, jotka tuovat Ruotsissa statusta. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Dagens PS. Nyt viidettä kertaa julkistettava tutkimus osoittaa, että mammona kiinnostaa länsinaapurissa entistä vähemmän.

Lisäksi merkillepantavaa on, että suuren ystäväpiirin merkitys statussymbolina on laskenut eniten viimevuotiseen verrattuna.

Tässä muutama ominaisuus, jotka tekevät vaikutuksen ruotsalaiseen.

- Politiikasta ja yhteiskunnan hyvä tuntemus.

- Hyvät kokkaustaidot.

- Mahdollisuus lomailla pitkään yhtäjaksoisesti.

- Hyvät puhelahjat. Tämä ominaisuus on Dagens PS:n mukaan noussut eniten viimekertaiseen kyselytulokseen verrattuna.

- Pitkä ja vakaa avioliitto.

- Heikompien auttaminen.

- Vapaus päättää itse työajoistaan.

- Hyvä yleissivistys. Tämä ominaisuus oli listan kärjessä.

Lue koko lista Ruotsin statussymboleista Dagens PS:stä.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2010/12/19/nain-teet-vaikutuksen-ruotsalaiseen/201017634/12

lauantai 25. joulukuuta 2010

Joulupukki - vastaan



1) Mikään tunnettu porolaji ei osaa lentää. Mutta on 300000 lajia eläviä organismeja vielä luokittelematta, ja vaikka ne ovat lähinnä hyönteisiä ja bakteereita, se ei sulje kokonaan pois lentäviä poroja, jotka vain joulupukki on koskaan nähnyt.

2) Maailmassa on 2 miljardia lasta (alle 18 v.). Koska joulupukki (ilmeisesti) ei vie lahjoja muslimeille, hinduille, juutalaisille eikä buddhalaisille lapsille, se vähentää hänen työtaakkaansa 15%; se tekee 378 miljoonaa lasta (väestölaskennan mukaan). Kun lapsia on keskimäärin 3,5 per kotitalous, on siis lapsia noin 91,8 miljoonassa asunnossa. Lähdemme siitä, että jokaisessa talossa on vähintään yksi kiltti lapsi.

3) Joulupukilla on joulupäivänä 31-tuntinen työpäivä, johtuen eri aikavyöhykkeistä, kun hän matkustaa idästä länteen (mikä tuntuu loogiselta). Näin ollen yhdessä sekunnissa hän tekee 822,6 käyntiä. Niinpä joulupukille jää jokaista kristityn kodin kilttiä lasta kohden 1/1000 sekuntia aikaa: löytää parkkipaikka, hypätä reestä, kiivetä alas savupiipusta, laittaa lahjat kuusen alle, syödä kaikki hänelle jätetty ruoka, kiivetä taas takaisin katolle ja lentää seuraavaan taloon. Oletetaan, että kaikki maailman 91800000 pysähdyspaikkaa ovat jakautuneet tasaisesti ympäri maapallon (jonka asian tietenkin tiedämme vääräksi, mutta meidän laskelmien hyväksymme sen), saamme etäisyydeksi talosta taloon 1.3 km, kokonaisetäisyydeksi 120,8 miljoonaa kilometriä, ja pois laskien ne kaikki tauot mitä kukin meistä tarvitsee ainakin kerran 31 tunnissa, lisäksi ruokinnat jne.
Tämä tarkoittaa, että Joulupukin reki liikkuu 1040 kilometrin sekuntivauhtia, 3000 kertaa äänen nopeudella. Vertailun vuoksi: nopein ihmisen ajoneuvo maan päällä, Ulysses Space Probe, liikkuu vain 43.8 km sekunnissa. Tavanomainen poro voi juosta korkeintaan 24 kilometriä TUNNISSA.

4) Reen kuormasta lisäksi seuraava mielenkiintoinen asia. Oletetaan, että jokainen lapsi ei saa enempää kuin keskikokoisen Lego-pakkauksen (noin 1 kg), rekeen on lastattu painoa 378 000 tonnia, lukuun ottamatta itse joulupukkia, joka kaikissa kuvissa on ylipainoinen.
Tavallinen poro jaksaa vetää korkeintaan 175 kg. Vaikka myönnetään, että "lentävä poro" (ks. kohta 1) kyllä kaiketi jaksaa vetää kymmenkertaisen painon, ei rekeä vetämään riitä kahdeksan tai yhdeksän poroa, vaan tarvitaan 216 000 poroa. Tämä lisää painoa – kelkan painoa ei ole laskettu mukaan - 410 400 tonnia. Vertailun vuoksi: Se on luksuslaiva Queen Elisabethin paino nelinkertaisesti.

5) 410 400 tonnin paino 1040 km sekuntinopeudella luo valtavan ilmanvastuksen – se kuumentaa porot, aivan kuten kuumentaisi avaruusaluksen, joka palaa avaruudesta ilmakehään. Ensimmäisen poroparin pitää imeä 16,6 QUITILLIONIN joulen energia – per sekunti – kummankin erikseen!! Toisin sanoen: ne leimahtavat välittömästi liekkeihin, seuraava poropari saa ilmanvastuksen, ja se saa aikaan korvia huumaavan pamauksen. Koko porovaljakko höyrystyy sekunnin viidennessätuhannennessa osassa. Joulupukki joutuu samanaikaisesti maapallon kiihtyvyyden 17.500-kertaisen kiihtyvyyden alaiseksi. 120 kg painava joulupukki (mikä paino tuntuu naurettavalta verrattuna edellisiin painoihin) naulautuisi rekensä perään – 20,6 miljoonan newtonin voimalla.

Tästä seuraa johtopäätös:

JOS joulupukki olisikin joskus tuonut lahjoja, hän on nyt valitettavasti kuollut.

(Dragomer Csaba)

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulupukki – puolesta

Tämä kirjeenvaihto Virginia O’Hanlonin ja Francis P. Churchin välillä on vuodelta 1897. ”Sun” oli sanomalehti.

”Hei Sun,

olen kahdeksan vuotta vanha. jotkut ystäväni sanovat: joulupukkia ei ole. Isä sanoo, että mitä Sunissa kirjoitetaan, on totta. Pyydän siksi että kerrot, onko joulupukki olemassa?”

Kirjeeseen vastaaminen oli päätoimittajalle niin tärkeää, että hän kirjoitti vastauksen itse. Yli puoli vuosisataa, aina siihen asti kunnes lehti lopetettiin vuonna 1950, lehti julkaisi tämän kirjeenvaihdon ja aina etusivullaan. Aivan oikeutetusti – minun mielestäni – sillä päätoimittajan vastaus kuuluu kauneimpiin joulutarinoihin mitä ylipäänsä on olemassa.



”Rakas Virginia,

nuoret ystäväsi eivät ole oikeassa. He uskovat vain sen mitä näkevät; he eivät usko, että voi olla olemassa sellaista mitä he eivät voi käsittää. Ihmisen mieli on pieni, kuuluupa se sitten aikuiselle tai lapselle. Maailmankaikkeuteen se häviäisi kuin pikkuriikkinen hyönteinen. Ei sellaisen muurahaisen äly riitä ymmärtämään koko totuutta.

Niin, Virginia, kyllä joulupukki on olemassa. Aivan yhtä varmasti kuin on olemassa rakkautta ja jaloutta ja uskollisuutta. Sen takia että niitä on, meidän elämässämme voi olla kauneutta ja iloa. Miten pimeä maailma olisikaan, jos joulupukkia ei olisi!

Ei myöskään olisi Virginiaa, ei uskoa, ei runoutta – ei mitään, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Vain kaiken näkyvän kauniin varjo jäisi jäljelle. Lapsuuden valo, joka maailman valaisee, sammuisi. Joulupukki on olemassa. Muutenhan ei voisi uskoa satuihinkaan. Tietenkin voisit pyytää isääsi lähettämään jouluaattona ihmisiä pyydystämään joulupukin. Eikä kukaan näkisi joulupukkia – mitä se todistaisi? Ei joulupukkia kukaan noin vain näe. Se ei todista mitään. Tärkeimpiä asioita ei useinkaan näe. Esimerkiksi keijuja ei näe, kun ne tanssivat kuutamossa. Ja kuitenkin ne ovat olemassa. Näitä kaikkia ihmeitä ei pysty edes maailman viisain ymmärtämään, saati sitten näkemään.

Mitä sinä näetkin, ikinä et näe kaikkea. Voit avata kaleidoskoopin ja etsiä kauniita värikuvioita. Löydät vain muutaman värillisen palasen, et muuta. Miksi? Koska on olemassa verho, joka kätkee todellisen maailman, verho, jota ei voi edes maailman kaikki voima rikkoa. Vain usko ja runous ja rakkaus voivat sitä verhoa raottaa. Silloin sen alta kuin ihmeen kautta näkyy kauneus ja ihanuus. Voit sitten kysyä: ’Onko se totta?’ Virginia, mikään maailmassa ei ole enemmän totta ja varmempaa. Joulupukki elää, ja tulee aina elämään. Vielä kymmenen kertaa kymmenentuhannen vuoden päästä hän on olemassa, jotta lapset kuten sinä, täyttyisivät ilolla avoimin sydämin.

Hyvää joulua, Virginia,

Sinun
Francis P. Church.”

maanantai 20. joulukuuta 2010

Joulupipareita ja joulumusiikkia perhepiirissä


Adventtiajaksi leivotaan Saksassa piparkakkuja ja keksejä mitä erilaisimpia. Vähintään 40 lajia – mikäli on kyseessä kunnon emäntä. Emännän kunnollisuus mitataan sillä miten hyvin hän pitää etupäässä miehestään ja toiseksi lapsistaan huolta laittamalla heille hyvää ruokaa. –No jaa, taisinpa olla liian sarkastinen, mutta suomalaisena naisena tuntui useimmiten juuri tältä. Sain kuulla varsin anopilta kunniani, kun en leiponutkaan joka lauantai kolmea kakkua…

Joululeivonnaiset tehdään Saksassa adventtiaikaa varten, ei niitä enää jouluna ole eikä saakaan olla. Suosittuja lajeja ovat saksalainen piparkakku, kookosmakroonit, mantelileivokset, kerroskeksit, vaniljaleivokset, kanelitähdet…

Jo hyvin nuorena tyttäreni oli erinomainen leipuri. Leipuriperinne on hypännyt yhden sukupolven yli, vanhempanihan olivat leipureita. Viipurinrinkelileipureita tosin. Tytön kaksi vuotta nuorempi veli toki toimi aina isonsiskon leipoessa mukana. En koskaan heitä käskenyt, annoin kyllä mahdollisuuden ja autoin alkuun, mutta käsillä tekeminenhän on aina lapsista mukavaa. Vallankin kun tulos on sokerisen makea ja kaikki tykkäävät! 





Samoin molemmat lapset harrastivat intensiivisesti musiikkia, mutta vain isosisko hoiti jouluaaton säestyksen ja muun musiikin perheessä kotona.

Kun tytär sitten 15-vuotiaana lähti vierailevaksi oppilaaksi Suomeen, Savonlinnan taidelukioon, oli yllätys minulle, äidille melkoinen: 13-vuotias pikkuveli kuin itsestään selvänä asiana leipoi joululeivonnaiset. Ja jouluaattona tuumasi, että koska sisko nyt vaan ei ole paikalla, niin kai hänen on sitten hoidettava hommat… ja säesti joululaulut kuin mies konsanaan.

Seuraavana vuonna isosisko oli taas kotona Saksassa ja leipoi. Ja soitti ja lauloi. Ja pikkuveli käyttäytyi kuin ei ikinä olisi mitään tuollaista osannut… :-)

…………………

Kanelitähdet (60 kpl):

6 munanvalkuaista
500 g tomusokeria
4 tl kanelia
800 g jauhettuja hasselpähkinöitäLisää
2 rasiaa vaniljasokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri. Jätä kahdeksan ruokalusikallista vaahdosta syrjään odottamaan. Mausta muu vaahto kanelilla, sekoita siihen pähkinät ja vaniljasokeri ja laita taikina peitettynä noin tunniksi jääkaappiin. Levitä leivonlaudalle tomusokeria, kauli taikina levyksi, lisää sen päälle valkoinen odottamaan jätetty vaahto, nosta tähtimuotillla siitä tähtiä. Kastele muottia välillä kuumalla vedellä, jotta se ei tarttuisi taikinaan. Paista 130 asteessa 20 minuuttia. 




……………………


Kookosmakroonit
Resepti kookos makroonit (60 kpl):

4 munaa
300 g sokeria
4 hyppysellistä Bourbon-vaniljaa
600 g kookoshiutaleita
100 g maitosuklaata

Valmistus:

Vatkaa munat, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi, lisää kookoshiutaleet. Muodosta kostein käsin massasta pieniä kukkuloita. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää suklaa makronien päälle.




………………………………………………………………………………


Saksalaiset piparkakut – Lebkuchen

Piparkakut tunnettiin jo keskiajalla, niihin laitettiin kaikki eksoottiset mausteet samalla kertaa. Perinteiset mausteet ja ainekset ovat neilikka, anis, kardemumma, korianteri, inkivääri ja kaneli, hunaja, mantelit ja pähkinät.

5 munaa
375 g sokeria
2 tl kanelia
100 g sokeroitua sitruunankuorta
100 g orangaattia
1 hyppysellinen suolaa
3 / 4 tl jauhettua mausteneilikkaa
1 hyppysellinen kardemummaa
200 g jauhettuja manteleita
400 g jauhettuja hasselpähkinöitä

Valmistus:

Sekoita sähkövatkaimella kaikki ainekset. Laita taikinaa pellille, mielellään vohvelin päälle, ja paista 160 asteessa noin 25 minuuttia. 


sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulumarkkinat

Kaikissa kaupungeissa Saksassa pidetään adventtiaikana joulumarkkinat, marraskuun lopulta jouluaattoon. Isoissa kaupungeissa joka päivä aina myöhään iltaan asti. Pienissä usein vain viikonvaihteessa. Suuri osa pienten käsityöläis- ja taidekäsityöläisten myynnistä tulee juuri näiltä markkinoilta joulun alla.

Minäkin olen osallistunut eri joulumarkkinoille suomalaistuotteiden kanssa suomalaisyritysten nimissä. Suomalaiset tosin eivät tunnu oikein ymmärtävän, mikä valtava myyntipotentiaali juuri joulumarkkinoilla Saksassa on ja millaisen palveluksen olen heille tehnyt.

Joulumarkkinoilla on paljon pieniä kojuja ja siellä voi ostaa paljon kaunista tavaraa sekä erilaisia leivonnaisia ja makeisia. Kojujen välissä makkara-, vohveli- ja glögikojuja. Koska on talvi ja yleensä joko koleaa tai hyvin koleaa tai peräti pakkasta ja lunta, paikkakunnasta riippuen, lämmin maustettu punaviini, Glühwein lämmittää mukavasti. Markkinoilla esiintyvät myös monet paikalliset laulajat ja soittajat ja soittokunnat. Yritykset ja ryhmät tekevät retkiä joulumarkkinoille tai sopivat treffeistä siellä.

Alun perin joulumarkkinoiden tarkoitus oli varustaa väki talven varalle kaikella mitä talvella tarvittiin.



Tunnetuin joulumarkkinapaikkakunta Saksassa lienee Nürnberg, josta yllä oleva kuva. Ehkä tunettu on myös Dresden. Sanoisin, että missä hyvänsä kaupungissa kannattaa ehdottomasti käydä joulumarkkinoilla - myös matkustaen Suomesta asti.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Lappeenrannan kaupunki myy kiinteistöjään



Joskus saa todeta, että oli selvänäkijä.

Teimme kesällä Lappeenrannan kaupungille tarjouksen lakkautetusta koulusta Tiedonjyvän koulutuskeskukseksi. Tarjosimme kaupungille vähemmän rahaa mutta enemmän työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja. Olimme tehneet laskelmat siitä mitä meidän kannattaa maksaa ja mitä koulun remontti sekä ylläpito tulisivat maksamaan. Tunnen paikalliset olosuhteet hyvin, olimme tarkkaan ottaneet selvää mitä kannattaa tarjota. Itse olen käynyt kansakouluni juuri tuossa rakennuksessa, luokkatoverinani apulaiskaupunginjohtaja... Tarvitsemme koulutiloja, luokkia, kansainvälisen yritysakatemia tarpeisiin.

Kyseinen lakkautettu koulu oli ollut myynnissä neljä vuotta, ilman yhtään tarjousta. Juuri samalla viikolla, kun kävin viemässä tarjouksen kaupungille, ilmestyi toinenkin tarjous, lähes kolme kertaa korkeammalla hinnalla kuin meidän tarjouksemme.

Tämä toinen sitten sai koulun. Epäilimme kovasti tarjotun hinnan järkiperäisyyttä ja olimme melko varmoja, että pianhan koulu on taas myynnissä. Kesti peräti neljä kuukautta, kun koulu – viime perjantain lehtiuutisen mukaan – tuli uudelleen myyntiin. Vain himppusen alemmalla hinnalla kun mitä edellinen, luopunut ostaja oli siitä tarjonnut.

Nyt me sen sijaan emme sitä koulua enää halua emmekä tarvitse. Teimme omat johtopäätöksemme tilanteesta, olemme hankkineet tontin ihan kyseisen koulu lähistöltä ja rakennamme nyt sinne…
Koulutuskeskus tulee olemaan kansainvälinen management academy, siellä pidetään liikealan kursseja ja koulutuksia yrityksille ja yksityisille, oppilaat tulevat joka puolelta maailmaa. Ensimmäisistä kursseista on sovittu. Työtä tehtään yhdessä yhdessä EPOA:n kanssa.
http://www.epoa-net.eu/40919.html. Tuomme Lappeenrantaan lisää kansainvälisyyttä ja mainetta.

Selvästikin koulukaupan perunut ostaja olikin meille bisnesenkeli, kun tuli väliin ja säästi meidät ylimääräisiltä kuluilta.

Tiedonjyvä kouluttaa. www.tiedonjyva.com

Muistan oikein hyvin, millaista vastatuulta sai aikoinaan, joskus 80-luvun lopulla Saksassa perustettiin Allensbachiin Lake Constance Business School. Perustajille naurettiin ja heitä pidettiin vallan kaistapäinä ja sanottiin, ettei tuota laitosta saa millään kannattavaksi. Perustajat eivät välittäneet vaan jatkoivat työtä. Nyt laitos on hyvin arvostettu ja vaikutusvaltainen koulutuskeskus.

Lappeenranta on jo nyt kansainvälinen kaupunki Pietari-Helsinki akselilla, itse asiassa paljon lähempänä Pietaria kuin Helsinkiä. Asiaamme auttavat olemassa olevat yliopistoyhteydet Venäjälle, kansainvälinen lentokenttä ja kansainvälinen satama.

Tarjosimme myös kesällä paikalliselle kyläyhteisölle toimitiloja ja yhteistyötä. Ei kelvannut. Taipalsaarelaisille olisi kelvannut. Kateuttako? Se on suomalaisten kansantauti, kuten on itsetunnon puutekin. Eihän muuten mitään maabrändejä tarvittaisi.
Nyt sitten, jos jotain haluavat, samat palvelut ovat heille maksullisia. Ja samat toiminnat ja rahoitusapu ja ehdottamamme yhteistyökuviot, kesäteatteri mukaan lukien, tehdään muualla...

torstai 9. joulukuuta 2010

Auton imagosta ja kohteliaisuudesta liikenteessä

Herättipä Bemarin Kiesi kesällä 2009 vinhan keskustelun auton omistajan imagosta.
Tuumasin tuohon, että kyllä se Kiesi minullekin auton myisi, vaikka nainen olenkin :-)
Kirjoitin siitä jutun www.finn-land.net:in verkkosivulle, ja Saksan arvovaltaisimman lehden Spiegelin nettiversio Spiegel online siteerasi juttuani. Ainakin siis ilmeisesti osaan kirjoittaa saksaksi ;-)

Mielenkiintoista on auton imago. Bemarilla on sama mielikuva kuin Suomessakin: sitä ajaa nuori, dynaaminen mies. Mutta Saksassa yhtälailla nuori, dynaaminen nainen.

Isolla Mersulla on täysin toisenlainen kuva. Tässä nimenomaan EN sano mitään auton todellisista ominaisuuksista enkä käyttötarkoituksesta, enkä siitä mitä siitä Suomessa ajatellaan, vain saksalaisten mielikuvasta. Enkä sano mitään niistä ammateista, joita seuraavassa mainitsen.

Saksassa isoa Mersua ajaa joko vakuutusvirkailija tai taksikuski - tai maanviljelijä. Tämä jälkimmäinen johtuu siitä, että dieselkäyttöinen auto on edullinen, ja maanviljelijät saavat dieselinsä edullisesti. Nämä vanhemmat herrasmiehet sitten pitävät kauan autoa, jota liikuttavat vähän.
Saksassa Mersun kuskista mielletään, että hän on vähän lässähtänyt, tärkeilevä, möhkömahainen mieshenkilö. Mersulla ei siksi juuri kilometrejä ajeta, se on olemassa näyttöä varten.

Audi on laadullisesti priimaa, mutta ei sovi minulle. Olisin A6:n kerran ostanut, mutta en pysty sitä ajamaan. Ne, jotka minut tuntevat, tulevat ihmettelemään seuraavaa: minä olen selvästi epäsuhtainen, epämuodostunut. Kyllä! Kas: jalat eivät yllä kaasu- ja jarrupolkimelle, jos istuin on sellaisessa asennossa, että näen ympärillä olevan liikenteen. Moni muukin auto on tehty pitkäjalkaisille, siis miehille, ja istuimelta en näe mitään. Tästä käytiin Brodmann seniorin kanssa kova vääntö. (Autoliike Brodman on Allensbachissa, missä asuin parikymmentä vuotta.) Brodman oli jopa valmis poistamaan ohjauspyörän alla olevan laatikonmallisen pökelön minun takiani... Suosittelen sitä autoliikettä siitä huolimatta. Siellä saa palvelua; liikettä (henkisesti) vetää nykyisin omistajan vaimo Ute... ja menestyksellä.

Myöhemmin kerrottuani tapahtuneesta muutamalle naistuttavalleni, osoittautui, että heillä on sama ongelma! Eivät ole voineet Audia ostaa. Audit on siis tehty miesten mittoihin, miehille. Bemarit ja Volvot ja Saabit jostain syystä eivät.

Jokaisen Saksasta ostetun henkilöauton nopeus on ollut käytävä testaamassa. Imagokysymys suomalaiselle? Minun päätäni alkaa paleltaa vasta yli kahdensadan nopeudessa. Olen ajanut Saksan halki ne tuhat kilometriä seitsemään tuntiin.

Se sen sijaan on aivan väärä luulo, että Saksassa saa ajaa mielin määrin. Kyllä saa, mutta vain, jos ei ole nopeusrajoituksia, ja sää sekä ruuhkat sallivat. Asuessani etelässä tiesin esimerkiksi varsin hyvin, että Stuttgartiin asti ne 140 km taittuivat hyvin tunnissa autolla kuin autolla, mutta seuraavat 10 km juuri ennen Stuttgartia saattoivat viedä toisen tunnin. Kahdesti olen ruuhkan takia myöhästynyt Rostockin laivasta. Onnettomuuksia moottoriteillä kun ei voi mitenkään edes ennakoida. Joka ei ole autolla Euroopassa liikkunut, ei edes tiedä mitä on oikea ruuhka, koska Suomessa ei sellaisia ole.

Kuitenkin liikenteen määrään nähden liikenne sujuu Saksassa erinomaisesti. Tietä annetaan tarpeen mukaan. Siellä on vain yksi ainoa vaikea, aggressiivinen kaupunki: Frankfurt. Onneksi se on minulle melko tuttu kaupunki, sillä asuin siellä kahdeksan vuotta, ja vanhempi poikani asuu nyt siellä.

Minä ajoin useita vuosia satatuhatta kilometriä vuoteen, milloin kenenkin ja milloin milläkin autolla, omalla, asiakkaitten tai vuokraamojen autoilla, ja sen lähes kaikissa Euroopan maissa: Saksassa, Sveitsissä, Italiassa, Itävallassa, Ranskassa, Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, Ruotsissa, Puolassa, Baltian maissa, sekä Suomessa. Suomalaiset ovat mielestäni pääsääntöisesti epäkohteliaita liikenteessä, verraten muihin maihin. Tietä ei anneta, ei sitten millään. Mottona: katsokoon miten pärjää, jos kerran on liikenteeseen lähtenyt. Poikkeus: ammattiautoilijat. Toisaalta täällä ajetaan hitaammin, kiitos tehokkaan poliisi- ja peltipoliisivalvonnan. Saksasta viime kesänä vieraana ollut ystäväni huomautti, että minusta on vuodessa tullut etanavauhtinen...

Itse ajattelen, että jos kuljettajien päähän saataisiin jotenkin taottua yleinen kohteliaisuus liikenteessä, niin poliisivoimia voitaisiin vähentää huomattavasti. Saan joka kerran tyrmäävän, nenää alaspäin katsovan vastauksen, kun esitän, että se, että vanhemmat opettavat lapsensa ajamaan, voisi olla yleisen epäkohteliaisuuden syy... Muualla kun autoa ajamaan voi oppia vain autokoulussa.

Yhden kolarin olen ajanut, ja uuden autoni lunastuskuntoon. Se tapahtui Ranskassa, Vogeeseilla. Ajoin pienellä Coltillani liian lujaa illalla sateessa ja pitkän suoran jälkeen tietyömaalle, joka maastonsa puolesta laski jyrkästi. Vasta siitä neljä kuukautta aikaisemmin ex-mieheni ajoi oman autonsa, E-Mersun, yhtälailla yöllä ja väsyneenä lunastuskuntoon, ja olin pojan kanssa autossa mukana. Molemmissa tapauksissa auto käännähti ympäri ja jäi katolleen. Kummallakaan kerralla matkustajille ei käynyt mitään. Totean, että se pieni Colt oli aivan yhtä turvallinen tai turvaton kuin iso Mersukin. Kumpikaan ei mennyt sisältä lyttyyn, eikä tuulilasi särkynyt, mutta peltit meni riksi raksi niksi naksi ruttanaksi...

Ajan nyt kolmannella Mitsubishillani peräjälkeen, ja jos se minusta riippuu, seuraavakin autoni on Mitsubishi. Olen hyvin tyytyväinen.
Kielivammaisille tiedoksi: auton nimi EI OLE Mitsubitsi. Siis ei pitsi. Vaan Mitsubishi.

Toki kaikki on kovin suhteellista ja kukin ymmärtää vain sen, minkä on itse kokenut. Kerran hain Saksasta maaseudulta aika monimutkaisten teiden takaa asuntoauton. Sitten Suomessa autoliikkeen huoltamopäällikkö oli minusta hyvin huolissaan, kun kehä kolmosella satoi kaatamalla. Ihana asia, että hän huolehti minusta, kiitos siitä hänelle. Mutta kun vertasin siihen, mitä olin juuri edellisinä päivinä tehnyt, niin olihan se vähän kuin vuoristokiipeilijää olisi varoiteltu Pohjanmaan hyppyrimäistä.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Nikolauksenpäivä

Saksassa oli melko hankalaa viettää Suomen itsenäisyyspäivää joulukuun kuudentena. Toki opetin kaikille kielikoulujen oppilailleni, myös pienille, sen verran historiaa, että tiesivät mitä Suomessa juhlitaan ja miksi, kaikki oppivat Maamme-laulun ja tiesivät kuka on kulloinkin Suomen presidentti. Isompien kanssa käytiin läpi Suomen sodat ja niiden seuraukset ja katsottiin tai luettiin Tuntemattomat sotilaat.

Itsenäisyyspäivää varjostaa pahasti Keski-Euroopassa joulukuun kuudentena vietettävä pyhän Nikolauksen päivä. Nikolauksestahan meidänkin nykyinen joulupukkimme alkunsa sai, vaan pyhä Nikolaushan oli… turkkilainen…!



Nikolaus oli Myran piispa, eli 200-300-luvulla ja on erityisesti lasten suojelija. Myra on nykyisen Turkin alueella, se sijaitsee n. 100 km Anatolista kaakkoon. Legenda kertoo, että hän, syyttömänä kuolemaan tuomittu, pelasti lapsia kuolemalta, sai viljasadot moninkertaistumaan ja auttoi hätään joutuneita merimiehiä.

Lapsille pyhä Nikolaus on tuonut lahjoja 1500-luvulta alkaen. Joulukuun kuudennen aattona pyhä Nikolaus tuo makeisia kilteille lapsille, jotka ovat laittaneet saappaan tai sukan oven eteen tai ikkunalaudalle. Perheissä laitetaan lautaset illalla pöydille ja aamulla niiltä löytyy makeisia, ja aamulla lastentarhassa ja koulussa ja meillä työpaikallakin annoimme toisillemme suklaata ja makeisia, myös mandariineja ja pähkinöitä.



Nikolaus tulee usein yhdessä apulaisensa Ruprechtin kanssa. Ruprecht rankaisee ruoskallaan tuhmia lapsia.



Valkopartainen ja punatakkinen joulupukki on hollantilaisen ”Sinterklaasin” eli pyhän Niilon perua. Coca-Cola mainosti pyhää Nikolausta tällaisella kuvallaan jo edellisen vuosisadan vaihteessa; pukkihan esiintyi firman väreissä.



Pyhä Nikolaus on nykyisin lasten, vanhusten, palokunnan, pyhiinvaeltajien ja matkustajien, vangittujen, liikemiesten, leipurien ja ravintoloitsijoiden, laivurien, merimiesten, kalastajien, maanviljelijöiden suojeluspyhimys, samoin kuin auttaa avioliittoa solmivia ja niitä, jotka pyrkivät löytämään kadonneet tavarat, auttaa veden vaaroja ja varkaita vastaan sekä auttaa merihädässä.

Vanhan kansan sääntö sanoo: ”Jos Nikolauksen päivänä sataa, talvesta tulee ankara.”

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Vedä jarru pois päältä

Hankkeet epäonnistuvat, koska tekijöistä tulee jarruja. Kun sitten tarkastellaan miksi, niin – Münchenin teknisen yliopiston tutkimuksen mukaan – pääasialinen syy löytyykin huonosta johtamisesta.

Tutkimuksesta selviää kymmenen tärkeää syytä:

1) Ylemmän johdon riittämätön osallistuminen (61%)

2) Muutosprosessin epäselvät tavoitteet ja visiot (56%)

3) Johtohenkilöiltä puuttuva kokemus niiden työntekijöiden kanssa, joita epävarmuus koskee (56%)

4) Ylempien johtotasojen erimielisyys (56%)

5) Puuttuva apu linjajohdolta ( 50%)

6) Vajavainen tai liian myöhäinen työntekijöille tiedottaminen ((50%)

7) Työntekijöiden riittämätön mahdollisuus käsitellä pelkoja ja vastustusta (46%)

8) Hankesuunnitelmien psykologisten tekijöisen huomioimatta jättäminen (43%)

9) Riittämättömän henkilöstöresurssit (37%)

10) Työntekijöiden ja johdon välisen kommunikaation vähäinen luottamus (36%)

Tulokset siis osoittavat: johto on yrityksen muutosvaiheessa tärkein tekijä ja siitä riippuu, onnistuuko hanke vai ei. Nk. kovien tekijöiden (järjestelmä ja menetelmät) ja pehmeiden tekijöiden (kulttuuri, viestintä, henkilöstö) välisestä saumattomasta yhteistyöstä riippuu, menestytäänkö muutosprosessissa vai ei.

Johdon tärkein tehtävä on siis selvien sääntöjen ja ohjeiden antaminen.

© Stefan Schridde, 18.9.2010

lauantai 4. joulukuuta 2010

Tulkaa kaikki kanssamme kirkkoa rakentamaan!




Kalajoki on Suomen suosituin matkailukohde. Kalajoen seutu panostaa matkailuun, kasvavana turistiryhmänä venäläiset. Kalajoen Hiekkasärkillä on menopaikkaa vaikka minkälaista, mutta ei yhtäkään paikkaa missä voisi rauhoittua.

Perustimme Ari Keronen, venäläinen kuvataiteilija Olga Orell ja minä 18.11.2010 Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen ja veimme sen kaupparekisteriin. Nimeksi kappelille päätimme laittaa Bogoródica, Богородица (suomeksi Jumalan äiti). Keskustelimme tsasounan rakentamisesta Kalajoen Hiekkasärkille Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherran kanssa, joka piti sitä hyvänä asiana. Jätimme Kalajoen kaupungille anomuksen tontista. Kirkkoherra oli kertonut metropoliitta Panteleimonille asiasta, ja hän tulee nyt meitä tapaamaan 17.12.2010 Kalajoelle. Tällä välin Olga on keskustellut asiasta paikallisten venäläisten kanssa, jotka kaikki puoltavat ajatusta. Kaikille yhdistyksen jäsenille pidetään tiedotustilaisuus Kalajoella 27.12.2010.

Tervetuloa jäseneksi tai kannattajajäseneksi! Ilmoittautua voi minulle – sihteerille: bsa@tza.de. Jäseniltä ei peritä ensimmäisenä vuonna jäsenmaksua lainkaan, ja senkin jälkeen se tulee olemaan hyvin nimellinen summa. Kannattajajäseniltä sen sijaan odotamme lahjoitusta, oman talouden ja tilipussin mukaan. Kannattajajäseniä voisivat olla kunnat, kaupungit, yhteisöt ja yritykset, tietenkin myös yksityishenkilöt. Avustuksia tulemme anomaan julkisilta tahoilta kuten EU:lta.

Tällainen rukoushuone on rakennettu yksityisesti Kausalaan (kuva alla), ja siitä on juuri tullut ortodoksikirkko. Ylhäällä oleva kuva on minun piirtämäni kuva Laatokan rannalla sijaitsevasta Pitkärannan kirkosta – vaikkapa tällainen saattaisi Kalajoen tsasounasta tulla.



Tsasouna ei tietenkään vain venäläisiä varten, vaan kaikille jotka tuntevat tarvetta ja halua rauhoittua, rukoilla tai hiljentyä. Minäkään en näes ole ortodoksi, mutta kannatan ehdottomasti ekumeeniaa ja yhteistyötä. Rukoushuoneella ei myydä mitään muuta kuin kynttilöitä ja ehkä postikortteja, kioskit Särkillä ovat muualla.

"Tilaukset" tuppaavat toteutumaan.

Siis kirkkoa kanssamme rakentamaan, tai ainakin asiaa puoltamaan!

torstai 2. joulukuuta 2010

Mikä on se katedraali, jota sinun joukkueesi jäsenet rakentavat?

Pane ajatuksesi järjestykseen, niin huomaat, että ei niitä niin paljon ole. (Matti Kurjensaari)

Esimiehen tehtävänä on johtaa eikä tehdä alaistensa töitä.

Johtajan ei tarvitse valvoa kaikkea mitä organisaatiossa tapahtuu, mutta hänen on tiedettävä mitä pitää valvoa.

Muutoin olen sitä mieltä, että sellaisilta henkilöiltä, jotka käyttävät sähköpostiviestinnässään usein jakelua „kaikki“ pitäisi ottaa sähköposti kokonaan pois.

Tehokas lanseeraus edellyttää paitsi oleellisten viestien kiteyttämistä, myös epäoleellisten viestien karsimista.

Jos sanat ja teot ovat ristiriidassa, teot voittavat aina.

Jos haluat lentää, sinun on uskallettava nousta lentokoneeseen. (John Fogerty)

Kuuman hellan päälle istunut kissa ei istu toistamiseen kuuman hellan päälle. Eikä kylmän. (Mark Twain)

Maailmassa on vain kahdenlaisia yrityksiä: muutoskykyisiä ja entisiä. (Tauno Matomäki)

Ei ole niin hyvää köyttä, että siihen kannattaisi hirttäytyä. (Buck Jones)

Sulla on kaksi vaihtoehtoa: joko voit kopioida muita tai sitten pistää ne seuraamaan sua. (Snoop Dogg, muusikko)

...........................

Siteeraukset Jari Salmisen kirjasta „Seitsemän askelta strategiasta tuloksiin“. Talentum 2008.




  Kööpenhaminan lentokentällä nähtyä.

Garmisch-Partenkirchen

http://4.bp.blogspot.com/_GOpOTKHtmiA/TPenA2pzU1I/AAAAAAAADNA/rDXTeJVW2Fc/s1600/pistenmappe.jpg

Talviurheilijat ja televisionörtit tuntevat Garmisch-Partenkirchenin lumisena vuorisena seutuna suomalaisten mäkihyppyvoitoista. Lunta talvella totisesti on, Saksassa sitä tosin on muuallakin – tällä hetkellä kaksi lapsistani ilmoittivat kumpikin asuinpaikastaan, että lunta on sekä eteläisessä että pohjoisessa Saksassa – mutta maasto vuoristossa on otollista juuri hyppäämiselle ja pujottelulle. Olympialaiset vuonna 1936 pidettiin Garmisch-Partenkirchenissä, ja nykyisin se on yksi neljästä Saksan mäkiviikon kilpapaikasta. Mäki on uusi, entinen ei kai riittänyt pituuksiin.

Mahtaako kukaan tietää, mitä muuta seudulta löytyy?

Kahden kylän kaupungista itsestään luksusta, tyyliä ja kalliita tavaroita kuten muistakin kylpyläkaupungeista. Ja maalauksin koristeltuja baijerilaistaloja.

Köysirata. Niitä on niitäkin vuoristot täynnä. Korkealta törmältä kuilun yli on tavalliselle tallaajalle kuten vaikka minulle huima kokemus. Vaellat ensin pitkät tovit ja toteat, että joko palaat samaa tietä mitä tulit, tai uskaltaudut pikkuhyttiin vaijerin varaan.

Loisach-joen uoma. Jääkylmä vesi syöksyy vuoresta. Vuosituhansien aikana se on kaivanut vuoreen syvän solan. Solassa on hyytävän kylmää mutta äärettömän kaunista. Minkään vuoripuron tai joen vettä ei pidä mennä kädellä kokeilemaan – käsi jäätyy ja seuraa lääkärireissu.


Talvella siis upeat hiihtomaisemat. Itse pidän enemmän kumpuilevasta maastosta kuin korkean vuoren kiertämisestä. Etelä-Karjalan maastot ovatkin antaneet mainiot valmiudet maastohiihdolle, sillä useamman kerran sain Saksassa kiitosta tyylistä ja osaamisesta – minä, joka olin Suomessa täysi nolla, mitä urheiluun tulee :-)

Saksan korkein vuori Zugspitze (2962 m) sijaitsee lähistöllä. Ylös pääsee hammasratajunalla tai köysiradalla. Zug on suomeksi juna tai kulkue tai veto, ja Spitze huippu tai pitsi... valkoinen pitsi siis, vaiko huippu, ja mikä siellä vetää, paitsi tuuli, jää mietittäväksi.

Nk. romanttinen tie lännestä tullen päättyy Füsseniin, ja sen varrella on Neuschwansteinin pitsilinna, useimmille tuttu vain Disneyn elokuvasta... Baijerin maaseudulla kannattaa matkailla kaikkina vuodenaikoina!

Ei kai lukijoista kukaan halua kuvaa siitä, millainen on hyppyrimäki? Tässä.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Prinssi Salemin linnasta

Olipa monia vuosia sitten exän osastolla korkeakoulussa opiskelijana oikea prinssi. Saksassa aateliset saivat pitää tittelinsä ja omaisuutensa mutta eivät valtaa, kun valtakunnasta tuli tasavalta. Tunnetuin aatelinen taitaa olla Monacon prinsessa Carolinen rötöstelijämies Ernst August von Hannover. Tunnettu lienee myös ruhtinatar Gloria, joka 34 vuotta vanhemman miehensä Johannes Prinz von Thurn und Taxisin kuoleman jälkeen täysin oppimattomana hupakkona ottikin ohjat käteensä ja oppi hallitsemaan Thurn & Taxisin valtavaa omaisuutta ja sen valtavalla menestyksellä.

Prinssi, josta nyt on kyse, on Badenin ruhtinaan poika ja asui Salemin linnassa. Hän kävi meillä kotona; opiskelijalle ei sinänsä ollut mitenkään harvinaista, että hän kävi professorin luona, olihan meillä talossamme myös professorin työhuone. Silmiinpistävää oli hänen erittäin kaunis käytöksensä ja monipuoliset tietonsa. Sain kerran jutella hänen kanssaan pitempään. Meillä oli tuolloin menossa kylpyhuoneremontti ja pora teki työtään yläkerrassa. Prinssi kertoi, että heilläkin on kylpyhuoneremontti käynnissä, kylpyhuoneita on vain monia kymmeniä… Hän kertoi myös, ettei lainkaan viihdy Bodenjärvellä. Muuttaisi mielellään pois, mutta linnan isäntäpä ei noin vain voikaan muuttaa pois…

Korkeakoulussa tuli tämän opiskelijan kohdalla ongelma siitä, mihin kohtaan opiskelijaluoettelossa hänen nimensä laitettaisiin. Prinz L. von Baden, Badenin prinssi. P? L., joka on hänen etunimensä? von? B?

Ei, en totisesti haluaisi olla aatelinen.



Salemin luostari ja linna on perustettu 1100-luvulla. Nykyinen ulkomuoto on rakennettu 1600-1700-lukujen vaihteessa. Siihen kannattaa tutustua. Linnassa on taidetta, näyttelyjä, konsertteja. Kävin linnan goottilaisessa tuomiokirkossa kerran anivarhain aamuhartaudessa. Harras tunnelma oli käsin kosketeltavan fantastinen.

http://www.schloesser-magazin.de/de/salem/Startseite/341792.html

Salemissa on myös vuonna 1920 perustettu hyvin maineikas sisäoppilaitos, jossa ovat opiskelleet Saksan monet suurmiehet.

Lisäksi alueella on lapsille mainio matkailukohde: Affenberg, apinapuisto.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Seuratoimintaa



Saksalais-suomalainen seura, Deutsch-Finnische Gesellschaft e.V., on Suomen ystävien etujärjestö Saksassa. Jäseniä on tällä hetkellä noin 10.000. Jäsenet eivät suinkaan ole etupäässä suomalaisia, joskin heitäkin toki on.

Nimenomaan suomalaiset Saksassa pitävät seuran jäsenmaksua korkeana, mutta seuran tarjoamien etuisuuksien vuoksi kuitenkin pysyvät jäseninä.

Seura on jakautunut pääsääntöisesti osavaltioittain alaosastoihin, joilla jokaisella on oma johtokuntansa. Osavaltioiden sisällä sitten julkaistaan osavaltioiden omaa lehteä ja järjestetään alueellisesti toimintaa: kantapöydät kokoontuvat säännöllisesti, kulttuuritoiminta on vilkasta. Erilaiset runsaslukuiset konsertit, näyttelyt ja tasokkaat tempaukset kuuluvat sekä valtakunnan tasolla että alueellisesti ohjelmistoon. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää hyvin tasokasta ”Deutsch-Finnische Rundschau”-nimistä lehteä. Seuran piiristä löytyy ratkaisu melkein mihin ongelmaan hyvänsä.

Oppilasvaihto on nuorison kannalta ”se juttu”.

Itse olen ollut aktiivisena mukana kolmen eri osavaltion toiminnassa pitempiä ja lyhyempiä jaksoja. Baden-Württembergissä oli alaosaston rahastonhoitajana, Hessenissä vastuussa opiskelijavaihdosta ja Schleswig-Holsteinissa osallistuin kutsuttuna jäsenenä johtokunnan toimintaan. Nyt Suomessa osallistun aktiivijäsenenä sisaryhteisön, paikallisen Suomi-Saksa-yhdistyksen toimintaan.

DFG on Saksan kolmanneksi suurin saksalais-ulkomaalais-kulttuuriseura heti Saksa-Ranska ja Saksa-Britannia-seurojen jälkeen. Siinä asemassa sillä on Saksassa laajalti merkitystä sananvaltaa.

Henkilökohtaisesti suosittelen jäsenyyttä. Minulle se on antanut paljon. Myös työni kannalta jäsenyys on ollut varsin mielekästä.

www.deutsch-finnische-gesellschaft.de
www.dfg-portal.de

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Suomalainen. Vielä maahanmuutosta

Kari Tapio laulaa maineikkaasti koulutetulla rintaäänellään „Olen suomalainen“.

http://www.youtube.com/watch?v=RE6aW-gh0BE

On Pohjantähden alla
Tää koti mulla mainen
Mä elämästä laulan
Sillä oonhan suomalainen
Mä rakkaudesta laulan
On siinä mies ja nainen
Pohjantähden alla
Elää suomalainen.

Ulkomaalaisissa oppilaissani herätti suurta hilpeyttä kappaleen alkuperä.

”Sono italiano” – olen italialainen.

http://www.youtube.com/watch?v=DlOO-EkdTCM

Näinkö vähän on Suomessa omia säveliä? Varmaankin sävelten yhdistelmien määrä maailmanlaajuisesti on vakio? ;-)

Käännöksen sanoitti Raul Reiman vuonna 1983, siis 27 vuotta sitten. Ajat ovat muuttuneet; nyt elämme toisenlaisessa yhteiskunnassa. Nyt sitten kai ollaan suomalaisia ja kansainvälisiä? Nytkö vasta? Mitähän Suomi olisi ilman sveitsiläisen Pauligin maahantuomaa turkkilaista kahvia?

perjantai 19. marraskuuta 2010

Onnistuneen maahanmuuton aakkoset: keskustelua

Tämän päivän Suomessa keskustellaan vilkkaasti maahanmuutosta. Olisikohan aika alkaa värvätä yli miljoonaa ulkosuomalaista takaisin Suomeen sen sijaan, että värvätään Suomeen muita ulkomaalaisia?

Suomessa on olevinaan työvoimapula ja monen yrityksen virallinen kieli on englanti; oikeasti kukaan ei täällä ota töihin, jos ei ole hyvä suomen kielen taito. Suomalaisten kielikoulujen tukeminen on ollut sitä politiikkaa, että pyritään säilyttämään suomen kielen taito myös seuraavalle sukupolvelle, sillä ulkosuomalaiset ovat halvimpia Suomen lähettiläitä ulkomailla ja ehkä työllistyvät suomalaisiin yrityksiin ja virkoihin monikansallisina ja monikulttuurisina...

Toki maahanmuutto ja sen onnistuminen käytännössä on monen tekijän yhteissumma; näihin ehdottomasti kuuluu kielitaito, mutta myös kunkin valtion vero- ja sosiaalipolitiikka, ja vaikkapa perhesiteet, kulttuurista puhumattakaan.

Tämän allaolevan sain sähköpostiviestinä ja saksankielisenä koskien Saksaa. Ilmeisesti se kiertää Saksassa. Ongelmat ja keskustelu asiasta kuitenkin ovat molemmissa maissa samat. Suomeksi käännettynä teksti näyttää tällaiselta. En laita tätä tähän siksi, että itse olisin mitenkään muslimivastainen. Siitä ei ole kyse, vaan integraatiosta. Minunkin on ollut pakko sopeutua takaisin kotimaahan, ja yllättävän vaikeaa se onkin ollut.

Vaan sitä saa mitä tilaa. Kyllä se vissisti pitää paikkansa, että maassa pitää elää maan tavalla, vaikka miten koville ottaisi.

..................................


Jos haluat kokea seikkailun, tee näin:

1. Mene laittomasti Pakistaniin, Afganistaniin, Irakiin, Marokkoon tai Turkkiin.

2. Älä välitä viisumeista, kansainvälisestä oikeuskäytännöstä, maahanmuuton säännöistä tai muista sellaista, nehän ovat naurettavia sääntöjä.

3. Kun pääset maahan, vaadi kunnalta tai kaupungilta heti ilmainen terveydenhoito itsellesi ja perheellesi.

4. Vaadi, että kaikki työntekijät puhuvat suomea sairausvakuutuslaitoksissa ja sairaaloissa, ja että kaikkialla valmistetaan sellaista ruokaa mihin sinä olet tottunut Suomessa.

5. Vaadi, että kaikki lomakkeet, kyselyt ja asiakirjat on käännetty suomeksi.

6. Paheksu syvästi, jos sinua kohtaan osoitetaan kritiikkiä, sano että se on sinun kulttuurisi ja uskontosi asia, josta he eivät ymmärrä mitään.

7. Pidä kiinni todellisesta identiteetistäsi. Ripusta ikkunaasi (tai autoosi, sekin käy) Suomen lippu.

8. Puhu niin kotona kuin kaikkialla muuallakin vain suomea ja pidä huoli siitä, että lapsesikin puhuvat vain suomea.

9. Vaadi, että musiikkioppilaitoksissa opetetaan suomalaista kansanmusiikkia ja oppilaitoksissa Suomen lippusäännöt.

10. Pyydä heti ajokortti, oleskelulupa ja mitä mieleesi sattuukaan juolahtamaan.

11. Näiden asiakirjojen takia vaadit, että sinulla on perusteet oleskella laittomasti Pakistanissa, Afganistanissa, Irakissa jne.

12. Älä anna syrjiä itseäsi, pidä kiinni oikeuksistasi, vaadi lapsilisää.

13. Älä maksa autovakuutuksia. Nehän vaaditaan vain paikalliselta väestöltä.

14. Vaadi, että virkamiehet, poliisi, tuomioistuimet kohtelevat sinua kohteliaasti ja kunnioittavasti, ja että saat asianajajat ja tulkit palvelukseesi maksutta; muussa tapauksessa järjestä protestikulkueita sitä maata ja sen asukkaita vastaan, jossa oleskelet. Puolusta aina ja ehdottomasti väkivaltaa ei-valkoihoisia, ei-kristittyjä ja sen maan hallitusta kohtaan, joka on sinut laskenut maahan.

15. Vaadi, että vaimosi (vaikka heitä oletkin jo hankkinut neljä) eivät saa peittää itseään kokonaan, että he eivät saa käyttää burkaa.

16. Vaadi, että lähelle kotiasi rakennetaan kirkko.

Onnea matkaan!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Puheenjohtajan muistilista

* Kokoukset alkavat ja loppuvat ajallaan.
* Jokaiselta odotetaan 100% mukanaoloa.
* Huonoja ideoita ei ole. Kaikesta keskustellaan.
* Kaikkien mielipiteitä kuunnellaan, ei vain äänekkäimpien.
* Kännykät pois tai äänettömälle.
* Mitä sanotaan tai tehdään, jää tänne.
* Kaikkien jäsenten vastuulla on auttaa toisia saavuttamaan päämääränsä.
* Ei valittamista, vaan ratkaisujen etsimistä.
* Ei poissaoloja; sallitaan vain hyvin tärkeän syyn vuoksi.
* Tiedotus kaikille, ryhmän sisäinen avoimuus
* Ei selkään puukotusta
* Jokaiselle oma vastuualue.

………………………………

Tämän listan kokosin ja kopioin jostain, kun lähdin vetämään ensimmäistä kokoustani puheenjohtajana. Nyt kun sitä taas luen, totean että ohjeet ovat erinomaiset. Ja että paljon onkin saatu aikaan!

Lähdin aikoinaan kielikoulujen toiminnassa sille linjalle, että toiminnan pitää olla suoraselkäistä ja avointa ryhmän sisällä ja että kaikkien muiden pitää tietää päätöksistä. Vastustusta kyllä tuli, nettisivutkin (80-luvulla) katsottiin aluksi tarpeettomiksi ja minun höynähdyksekseni...

Näitä ohjeita on sitä paitsi hyvä seurata missä hyvänsä ryhmätilanteessa – myös parisuhteessa!

perjantai 12. marraskuuta 2010

Voiko säätä tilata?


Ei tietenkään. Ei tietenkään?

Vuosia sitten kertoi yksi esoteerisista piireissä vaikuttava saksalainen tuttavani, että hänellä on Hampurissa tuttava, joka pystyy tilaamaan sään. En uskonut. En sittenkään, vaikka tämä asian kertonut tuttavani onkin menestynyt liikemies.
Kerroin tämän tyttärelleni. Päätettiin yhdessä kokeilla, onko jutussa perää. Olimme molemmat eri puolilla Saksaa ja ”tilasimme” Allensbachiin, missä toimistoni sijaitsi, toinen sadetta, toinen auringonpaistetta tietylle päivälle tiettyyn kellonaikaan.

Soitin sitten sihteerilleni tuohon sovittuun aikaan, että millainen sää heillä siellä on. Hän sanoi, että hänestä aika kummallinen… kun ei oikein tiedä sataako vai paistaako. :-)

Sen jälkeen olen lukemattomia kertoja saanut todeta, että kyllä säätä voi tilata. Kun ajoin usein pitkiä automatkoja ympäri Saksaa, ei ollut järin mukavaa, jos satoi. ”Tilasin” siis kuivan tien tai poudan. Ja sain todeta, että kun muistin asian, sateet lakkasivat, tai tuli tauko – mutta vain siksi aikaa kunnes keskityin muihin asioihin tai unohdin koko asian. Myönnän että useimmiten en muistanut. Jos muistin lähtiessäni tilata parkkipaikan oven edestä sieltä minne olin menossa, sen parkkipaikan myös sain, mutta muistini, ah se ei aina tehnyt mikä olisi minulle hyväksi ollut.

Rakas sukulaiseni taas Hampurissa asuessaan ja paljon polkupyörällä liikkuessaan ei juurikaan pitänyt kastumisesta. Niinpä hän alkoi ”tilaamaan” että ei kastuisi. Tässä kohdin pitää tietää, että merenrantaseuduilla, jos sataa, sataa tuulen takia aina vaakasuoraan, eikä ole mitään vaatetusta, joka estäisi kastumisen. Mistään varjoista tai sadetakeista ei ole mitään hyötyä. Aluksi tuntui kummalliselta, että sellainenkin toive että ei kastu voi toteutua. Ja tuli sellainen pelko, että muut ihmiset pitävät höynähtäneenä, jos siitä jollekin kertoo. Kun hän sitten kuitenkin asiasta kertoi, niin sama jatkui: ei hän kastunut, sillä sade aina sopivasti hellitti.

En suinkaan ole sitä mieltä, että auringon pitäisi aina paistaa. Miten kasvit ilman vettä kasvaisivat? Ja muutenkin olen sitä mieltä, että jos ei ikinä sataisi, ei ikinä muistaisi nauttia auringosta…

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Martinpäivänä

Piispa pyhä Martti vaikutti 1600 vuotta sitten Tourin seudulla Ranskassa. Hänen muistoaan vaalitaan yhä. Syödään Martinpäivän hanhi, mutta ennen kaikkea Saksassa järjestetään Martinpäivän kulkueita.

Lapset askartelevat itse lyhtynsä, joita kuljetetaan kulkueissa Martinpäivän iltana ja lauletaan Martinpäivän lauluja. Tilaisuus yleensä päättyy yhteisen lämpimän juoman nauttimiseen, ja useimmiten Martin tarina esitetään näytelmänä.



Martinkulkue Mannheimissa. Kuva: Katholisches Stadtdekanat Mannheim.

Martti tulee ratsastaen. Siellä missä minä Saksassa asuin, aina joku paikallisista tuli ratsunsa kanssa ja esitti Marttia. Tarina on tämä: Martti näkee köyhän ja säälistä halkaisee viittansa ja antaa siitä puolet köyhälle.

…Jos olisi ollut yrittäjästä kyse, hän ei olisi antanut viitastaan puolikasta yhdelle köyhälle, vaan perustanut takkitehtaan ja antanut monille köyhille työpaikkoja… :-)



Kuva: Thomas Kunz, Badische Zeitung

Se hanhi? Martti valittiin piispaksi paikallisen väen pakottamana. Hän yritti piiloutua, mutta hanhet kaakatuksellaan paljastivat hänen olinpaikkansa - hanhien tallissa.

"Ich geh mit meiner Laterne, und meine Laterne mit mir.
Da oben leuchten die Sterne und unten da leuchten wir."
(Minä menen/kävelen lyhtyni kanssa ja lyhtyni menee/kävelee minun kanssani.
Ylhäällä loistavat tähdet ja alhaalla loistamme me...)

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kun muuri kaatui

Tuohon aikaan katsoin joka ilta tekevisiosta ykköskanavan kahdeksan uutiset. Sinä iltana, 9.11.1989, uutiset mykistivät meidät kokonaan.

Alla oleva ei ole mikään historian oppitunti. Asuin vain tuolloin Saksassa, joskin hyvin kaukana Berliinistä, nimittäin Allensbachissa Sveitsin rajalla. Saksa on iso maa.

Olinhan ollut Berliinissä monet kerrat, sekä ennen että nyt jälkeen muurin kaatumisen. Berliini senaatti on jopa kerran kutsunut minut(kin) illalliselle. Kansainväliset yhteydet olivat heille tärkeitä, ja kuuluin kielikoulujen koko maata kattavaan kansainvälisiä asioita hoitavaan puuhaväkeen.

DDR:n pitkäaikainen valtion- ja puolueenjohtaja Erich Honecker oli kotoisin Saarlandista, sieltä mistä ex-miehenikin, tosin naapurikylästä. Ex-anoppini on sukujaan Honecker, hänen serkkunsa Werner Honecker exän kummisetä ja Völklingenin metallitehtaalla työnjohtajana. Hän kertoi olleensa sukunimikaimansa oppaana, kun tämä surullisenkuuluisa Erich oli käynyt kotiseudullaan. Lapseni ovat siis väärän koivun kautta sukua Erich ja Werner Honeckerille – neljännen polven pikkuserkkuja. :-)

”Normaalisuomalaisilla” ei tuolloin tuntunut olevan kovin suurta käsitystä Saksoista; kirjeitä minulle usein läheteltiin osoitteena DDR, tai kun kerroin idästä paenneiden tuttavieni hyvin karmeista kokemuksista, niitä pidettiin Suomessa satuina. Sellaista valtiota kuin BRD ei ole koskaan ollut olemassa, lyhenne oli vain D. Tuo kirjainsarja oli vain kansan lyhenne sanoista Bundesrepublik Deutschland, Saksan liittotasavalta.

Olimme seuranneet kiristyvää tilannetta itäisessä Saksassa 1987-1989 kuten kaikki muutkin länsisaksalaiset. Muistan elävästi tuon suoran TV- ja radiolähetyksen ja DDR:n kommunistisen puolueen jäsenen Günther Schabowskin sanomat sanat lehdistön kysymykseen, milloin DDR:n kansalaisten vapaa matkustaminen länteen sallittaisiin.



Hänellähän ei ollut mallia jota seurata, eikä hän ollut saanut ajoissa tietoa siitä mitä oikeasti oli päätetty, jolloin hän vastasi, varsin empivästi tosin: ”Hm… heti.” Ja sillä hetkellä käsitin kuin välähdyksenä: ”Nyt ne tulevat”. Ja niin kävikin. Trabit tulivat tuhansin joukoin länteen.

Myöhemmin asiaa on ihmetelty kovin, sillä olisihan DDR:n rajavoimilla ollut mahdollisuus ampua ulos pyrkijät siihen paikkaan. Vaan näin eivät tehneet. Heille asti ei viesti ollut vielä mennyt, mitä oli tapahtunut, he olivat täysin ymmällä. Olen kuullut yhden rajavartioston jäsenen sanovan: ”Jos noin monet kansasta ovat sitä mieltä, että he lähtevät, niin minä en yksin heitä pysäytä”.





Wikipedia kertoo: ”Muurin murtuminen johtui oikeastaan väärinkäsityksestä. Syksyllä vuonna 1989 DDR:ssä alkoivat suuret hallituksenvastaiset mielenosoitukset. DDR:n johtaja Erich Honecker erosi 18. lokakuuta ja uusi hallitus päätti marraskuussa lievittää hiukan ankaria matkustusrajoituksia ihmisten lepyttämiseksi. Tiedotteen lukija Günter Schabowski ei ollut mukana päätöksenteossa, eikä tiennyt yksityiskohtia, ja että päätöksen piti astua voimaan seuraavana päivänä ja hän vastasi italialaistoimittajan kysymykseen: "Minun tietääkseni voimassa heti, ilman viivettä." Länsi-Saksan ARD-televisiokanavalla ilmoitettiin kuitenkin erehdyksessä, että kaikki rajoitukset olisi poistettu. Kymmenettuhannet ihmiset ryntäsivät muurille, eivätkä hämmästyneet rajavartijat tienneet, mitä tehdä valtaville hurmioituneille ihmismassoille, jotka vaativat pääsyä muurin toiselle puolelle. Koska vaihtoehtona olisi ollut omien kansalaisten joukkomurha, rajavartijoiden oli annettava periksi ja päästettävä kansanjoukot läpi. Muurin toisella puolella heitä tervehtivät riemuitsevat länsiberliiniläiset. Tätä marraskuun yhdeksättä päivää vuonna 1989 pidetään muurin murtumispäivänä.”

http://einestages.spiegel.de/static/entry/_wahnsinn/3529/bornholmer_strasse.html?o=position-ASCENDING&s=2&r=1&a=713&c=1



Sen jälkeen Saksa ei enää ollut saksittu, mutta Suomi on valitettavasti edelleenkin suomettunut.

Valitettavasti Saksan itäinen ja läntinen osa eivät edelleenkään ole tasavertaisia. Työttömyys itäisessä osassa on valtava verrattuna länteen. Kansleri Helmut Kohl teki isoja virheitä tuolloin, sanoi idän olevan vuoden sisään ”kukkiva maisema”, mutta Saksojen yhtenäistämisen olisi pitänyt tapahtua paljon hitaammin. Ihmiset ja tavat kun eivät muutu hetkessä. Yhä tänäänkin länsisaksalaiset maksavat nk. solidaarisuusveroa, jonka piti kestää vain yhden vuoden. Minäkin olen sitä Saksassa verovelvollisena maksanut.

Kesällä 1990 tulimme Suomeen Leipzigin ja Berliinin kautta, Gdanzin, vanhalta saksalaiselta nimeltään Danzigin laivalla Puolasta. Halusimme näyttää lapsille, mikä on idän ja lännen ero. Lapset olivat kuitenkin tuolloin vielä liian pieniä – 10- ja 8-vuotiaat - mitään siitä ymmärtääkseen. Pikkuvelihän syntyi vasta 1991 Nyt he saavat lukea faktat kirjoista kuten nekin, jotka eivät olleet tuolloin Saksassa.
Historian opetus on muuttunut vanhempien lapsieni ja nuoremman kouluaikoina täysin. Asioita käsitellään nykyisin asioina, tunneperäiset pelot ovat poistuneet.



Muistan matkalta elävästi Leipzigin keskustan talojen katot: kaikki romahtaneita. Miten kaunis kaupunki Leipzig sitten nykyisin onkaan! Myöhemmin ostimme sieltä aika läheltä keskusasemaa sijoitustarkoituksessa asunnon, ja niissä asioissa kävimme Leipzigissa usein. Onhan se asunto siellä vieläkin, mutta nyt se ei enää ole minun…
Nykyisin Berliinin muurin paikalla on enimmäkseen puistoa, ja sitten valtion hallituksen rakennuksia. Unter den Linden on koko Saksan paraatikatu.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Uunissa paistetut omenat - Bratäpfel

Uunissa paistetut omenat -pimeän syksyn herkkuja. Lastentarhassa lapset itse leikkasivat omenasta siemenkodat ja täyttivät ne. Oikein sopivaa puuhaa kertoa miten luonto tuottaa satoa. Kun siemenkota avataan, niin siemeniähän sieltä löytyy… Täytteen höysteeksi samat mausteet kuin Suomessa glögiin… Hm. Taisipa mennä jo adventtimaiseksi.

Glühweinreseptiä en tähän laita.
http://www.daskochrezept.de/chefkoch-rezept/nachspeise/gluehwein_262.html ;-)

En tykkää kokkaamisesta, mutta kyllä minulla aika usein on ikävä milloin mitäkin ruokaa, joka Saksassa oli tavallista. Ei vaan ole tarveaineita; asiat ovat siis kääntyneet päälaelleen siitä, kun asuin Saksassa. Suomesta ei saa kunnon pastaa, ei kunnon öljyä, ei hapankaalia, ei vanukkaita, ei hilloja, ei sämpylöitä minkäänlaisia eikä rapeaa paahtoleipää, ei marinoimatonta lihaa, ei pasteijoita, ei sokerittomia salaattikastikkeita, ei lainkaan mustaa teetä, ei muuta kuin mössöklimmpijuustoja, ei minkäänlaisia kakkuja, ei viiniä, ei mehuja ja jos niin apteekin hintaan, eli moninkertaisesti kallimmalla hinnalla kuin Saksassa. Sen sijaan jugurttia ja kermaa ja margariinia löytyy sata variaatiota. Mihin ihmeen tarkoitukseen?? Yksi juuri Saksassa käynyt suomalainen tuttuni sanoikin osuvasti: ”Kehutaanhan sitä Tokmannin menestystä, eikä kukaan huomaa, että suomalaiset ovat täysääliöitä: hinnat ovat viisinkertaisia Saksan hintoihin verrattuna, ja ihmiset ostavat. Ihmekös tuo jos Tokmanni menestyy ja tuottoa tulee.”

Suomalainen ruoka ei mielestäni ole oikein minkään makuista, ei osata käyttää mausteita juuri ollenkaan, ja perunaa muuten kuin keitettynä ei osata edes ajatella.
Tässä kuitenkin yksi helppo resepti, omenoita sentään on Suomessakin. Tähän innoitti petroskoilainen ystäväni, joka toi meille määrättömän määrän omenaa – hän on kuten venäläiset ovat vieraanvaraisinta väkeä mitä tiedän.




Ohje vaikkapa näin:

Hapahkoja omenia. Muutama ruokalusikallinen sokeria, jauhettua mantelia, pähkinää, marsipaania, hilloa tms. Voita, vettä.
Huuhdo omenat ja poista siemenet. Voitele laatikko tai pelti voilla, aseta siihen omenat, sirota niille sokeria ja muut täytteet ja pane vettä joukkoon, että omenat eivät pala. Paista niitä uunissa 20 - 30 min Tarjoa sokerin ja kerman tai vaniljakastikkeen kanssa.



Kuvateksti sanoo: ”Toivottavasti paistettujen omenoiden vuodenaika on pian ohi!”

torstai 4. marraskuuta 2010

Motivaatio on se juttu

Älä usko mitä sinulle muut sanovat, vaan ajattele itse ja toimi sitten.

”Amatöörit rakensivat arkin, asiantuntijat Titanicin.”

Nuorena kävin Frankfurtissa työvoimatoimiston pääpaikan neuvonnassa kysymässä, mitä voisin osaamisellani tehdä. En tuolloin oikeastaan tarvinnut mitään, sillä olin saanut kesätyöpaikan vakuutusyhtiöstä vain henkilöstöpäällikön luo menemällä ja kysymällä, kertomalla mitä osaan, ja olin kuukauden jälkeen tehnyt samat työt kuin vakutuisetkin, lomasijaisena. Tosin siellä totesin, että vakuutusala ei ole mun juttu ;-) Eikä minulta ilmeisesti tuolloinkaan rohkeutta puuttunut?

Työvoimatoimiston neuvoja Frankfurtissa totesi ykskantaan, että voisin saman tien palata Suomeen, koska en ikinä kuitenkaan opi kunnolla saksaa.

Jaa. Hyvin olen juuri saksaa puhumalla ja kirjoittamalla itseni elättänyt. Toisen työpaikkani kielet olivat kylläkin englanti ja ranska, mutta oppiihan sitä mitä vaan, jos on motivaatio ja halu. Pian näes pyydettiin tulkkaamaan ja se oli menoa se.

Elämän varrella on aina ollut paljon epäilijöitä, jotka ovat sanoneet, että ”ei tuosta mitään tule”, ”et ikinä saa asuntoa tuolla tavalla”, jopa anoppi ilmoitti että en saa lapsia milloin haluan… ”Ei tuosta hankkeesta mitään tule” – loputtomiin.
Ja sitten ovat ne toiset, jotka tarjoavat auttavan käden ja ovat valmiita tiimityöhön.

Omasta perheestä toinenkin esimerkki. Toisella pojalla meni koulu huonosti, niin huonosti että jäi kahdesti luokalleen, vieläpä pääaineiden lisäksi sellaisten aineiden kuin uskonnon ja biologian takia. Itse halusi kokeilla toisessa koulussa vielä kerran. Sallimme sen, ehdolla että katsotaan parin kuukauden kuluttua tilannetta uudestaan. Puolen vuoden jälkeen samoissa aineissa kuin mistä jäi luokalleen pojalla oli kympit…

Mitä tästä opimme? Ei pidä kuunnella epäilijöitä, vaan tehdä se minkä katsoo oikeaksi. Kun kiinnittää huomion siihen, mihin pyrkii, eikä koko ajan vatvo sitä mikä ei toimi, niin ajan myötä hankkeet kyllä toteutuvat.

Eikä pidä paikkaansa, että vanhemmat ihmiset eivät opi. Nuorilla on nopeampi kyky muistaa asioita, kyllä. Mutta vaikka vanhemmilla se kyky hidastuu, niin kyky laittaa asiat oikeisiin konteksteihin on elämänkokemuksen myötä suuri. Oppimistulos on siis sama.

Motivaatio, se on se! Se tulee latinan sanasta ”motus” – liike. Motivaatio auttaa harjoittelemaan, pitämään kiinni päämääristä. Päässä se peli voitetaan.
Motivaation lisäämiseksi on sitten olemassa monenlaisia menetelmiä. Pidän mielelläni asiasta intensiivikurssin…

maanantai 1. marraskuuta 2010

Käkikello

„Osta sä poika se kukkuva kello, kamarisi seinälle kukkumaan…“

Niin, tai ”Kuckuck, kuckuck, ruft’s auf dem Wald.“

Käki on se lintu, joka yksikseen elelee. Se laittaa poikasensakin toisten huollettavaksi. Ja sitten se pitää meteliä kesäöisin. Lemmenkipeät partnerinkaipaajat laskevat kukunnasta, miten monta vuotta vielä kestää ennen kuin se mielitietty ilmestyy. Minä sain toissakesänä luvuksi peräti sata…

On paikka, missä käki aina kukkuu, tasatunnein ja jopa vartin välein. Käkikello.

Tyypillinen tuliainen Schwarzwaldista. Käkikello keksittiin Saksassa vuonna 1730-luvulla. Tarkkaa aikaa ei tosin tiedetä, tämähän on vain olettamus. Mallina nykyisiin kelloihin toimi asemanhoitajien mökin katto, vuodelta 1854.

Ensimmäiset käkikellot sen sijaan näyttivät vallan toisenlaisilta:

Saksan kellomuseossa Furtwangenissahan tämä. http://www.deutsches-uhrenmuseum.de/

Furtwangenissa on vuodesta 1860 toiminut myös kellontekijöiden ammattikoulu. Kellojen valmistus on ollut sukupolvien ajan Schwarzwaldin tunnettuja käsityöläisammatteja. Yhä tänäänkin kellojen valmistajia on huomattavan paljon; pieni ammattikunta on säilyttänyt markkinaosuutensa globalisaatiosta ja kovasta kilpailusta huolimatta juuri erikoistumisensa ansiosta.

Varsin komea, jollen sanoisi mahtava käkikello löytyy Schonachista, mittakaavassa 50:1. Pituutta sillä on 3,60 metriä ja korkeutta 3,10 metriä, syvyyttäkin yksi metri: kello ei ole vain malli, vaan kaikki sen toiminnot ovat myös oikeita ja samassa mittakaavassa. Kellon valmisti Josef Dold ja valmistus keksi kaksi vuotta.


Ja oliko se edes ainoa? Schonachbachista löytyy vielä suurempi käkikello! Sillä on kokoa 4,50 metriä kanttiinsa.


Unohtaa ei pidä eikä voi niitä monia kellokauppoja samaisen Schwarzwaldin läpi kulkevan tien varrella. Ja kun kaupassa käyt: matkamuistoksi kannattaa ostaa myös hunajaa. Monenlaista viehättävästi puusta veistettyä myös löytyy.

Schwarzwald on hyvin kaunis, varsinkin syksyllä. Ensilumi on kuulemma jo satanut sinnekin. Tästä voit katsella millainen sää sinua odottaa, jos nyt kelloja katselemaan lähdet:
http://www.schonach.de/webcam/webcam.jpg
Jos autolla lähdet, muista talvirenkaat, mutta nastat jätät Suomeen.

Ei se käki sieltä kellosta muuten minnekään lennä, se on pilapiirtäjien ja trikkifilmintekijöiden keksintöä.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Maggi, Singen/Hohentwiel

Asuin 2003-2006 Sveitsin rajalla tulivuoren rinteessä Riedheimin kylässä Hilzingenissä. Lähin kaupunki Saksan puolella, kymmenen kilometrin päässä, on Singen – tylsä teollisuuskaupunki, mikäli sitten Hegaun hedelmälliset kumpuilevat maastot ikinä tylsiä voivat ollakaan. Katso kuva! Tarkoitan, että Singen ei kuulu niihin vanhoihin viehättäviin keskiaikaisiin kaupunkeihin siellä missä Reininjoki virtaa ulos Bodenjärvestä kuten Konstanz, Stein am Rhein, Schaffhausen…



Ammattini tulkkina ja konsulttina mahdollistaa minulle pääsyn kaikenlaisiin paikkoihin ja tuotantolaitoksiin, joihin suuri yleisö ei yleensä pääse. Mutta uteliaisuus ajaa minut sen lisäksi usein osallistumaan kaikenlaisten avoimien ovien päiviin. Avoimien ovien päivänä pääsin katselemaan Maggin tehtaan toimintaa sisältäpäin. On isot kattilat siellä!



Maggin Saksan tehtaat sijaitsevat Singenissä heti aseman takana. Töissä siellä on 950 henkilöä. Maggi kuuluu Nestlé-konserniin. Tehtaan perusti Sveitsissä, Frauenfeldissä 1846 syntynyt Julius Maggi. Nuori mies kokeili erilaisia maustesekoituksia ja päätyi 1866 valmistamaan Maggi-maustetta – jota ilman en saata uskoa yhdenkään saksalaisen pystyvän elämään… Alun perin Maggin pyrkimys oli lieventää 1800-luvun aliravitsemusta. Sen seurauksena syntyi pussikeitto.

Nestléllä maailmanlaajuisesti 12.000 työntekijää. Nestle taas on suomeksi ”pieni linnunpesä”, Etelä-Saksassa olemassa oleva sukunimi – hienolta se kuulostaa, kun loppuvokaalin päälle lisättiin aksentti ;-) Yksi työntekijöistä oli vuokraisäntäni, joka toimii koneiden huoltajana tehtaalla. Hän toi minulle usein tuliaisina tehtaan myymälästä milloin mitäkin. Eritoten pidän kalakastikkeesta… Suomessahan ei ole oikeastaan mitään tehtaan monipuolisesta tuotannosta. Pussikeitosta en itse välitä niiden sisältämän sakeutusaineen glutamaatin takia. Glutamaatista taas voisin kertoa vallan hullunhauskan tarinan, elintarviketutkimuskeskuksen ajoilta, mutta olkoon… fakta on, että ruuansulatus ei sulata sitä.

Nestléllä on myös elintarviketutkimuskeskus ja koulutuskeskus Reinin rannalla, ja viime vuonna siellä tehtiin yhdessä Allensbachin demoskopian eli gallup-instituutin (josta olen kirjoittanut aiemmin) yhdessä tutkimus saksalaisten ruokailutottumuksista.
http://www.nestle.de/Home/Unternehmen/NestleStudie/Ernaehrungstypen/
Tuloksina on, että on olemassa seitsemän erilaista ruokailutyyppiä: ongelmien tuntijat, kiireiset, kanaemot, modernit monitoimiset, terveysidealistit, mässäilijät, intohimottomat. Kaikille näille Maggi antaa sopivat ruokailuohjeet terveeseen ravintoon. Joka saksaa taitaa, voi lukea yllä olevan linkin alta löytyvät ohjeet.

Maggi on päässyt arkipäivän kieleen myös muutenkin kuin pullomausteen takia. Minullakin kasvoi puutarhassani lipstikka, liperi, saksaksi Liebstöckl ja puhekielessä Maggikraut eli Maggi-mauste (Levisticum officinale). Maggin pullotettu mausteseos ei kuitenkaan sisällä lipstikkaa! Kasvi kasvaa kohtalaiseksi viuhkanmalliseksi pensaaksi ja on erinomainen mm. salaatin ja keittojen mauste. Ehkäpä juuri mausteiden takia saksalaiset, lapseni sekä tuttavani, pitävät salaatteja Suomessa mauttomina?

Ja kuten vanhat viisaat tietävät: lipstikka on jo vuosituhansia ollut ratkaisu ilma-, ruoansulatus- ja suolistovaivoihin, mutta on sitä käytetty myös lemmenyrttinä. Lipstikanjuuresta valmistettu tee poistaa nesteitä, joten se vähentää jalkojen turvotusta.


…ja kun Keski-Euroopassa ollaan, niin elämää on sielläkin, on sielläkin sotaäpäriä… Vuokraisäntäni on avioton lapsi, ranskalaisen sotilaan poika. Missä ja kuka pojan isä, Luoja tietää.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kysy!

Kysymyksiä, kysymyksiä



Kun lapset ovat pieniä, he esittävät koko ajan kysymyksiä. Jatkuva ”mikä”, ”missä”, ”miksi” ja ”mitä” saa jotkut vanhemmat vallan epätoivoisiksi. Mutta me tiedämme, että jatkuva kysyminen on se, millä tavoin lapset oppivat ymmärtämään maailmaa, ja mehän sitten vastaamme. Ja kun lapset kasvavat ja aikuistuvat, he kysyvät vähemmän – ja mikä pahempaa: heistä tulee vähemmän uteliaita. Menneitä aikoja ovat sitten nuo mitkät, mitenkät, miksit, niitä seuraa vain valmiit toteamukset.

On onnetonta, että aikuisina kysymyksemme vaativat vain vastauksen ”kyllä” tai ”ei”. Nuo kysymykset eivät kysy mitään, ne ovat olettamuksia. Sen sijaan että kysyisimme ”Mitä kieliä täällä puhutaan?” me sanomme: ”Täällähän puhutaan englantia?” Sen sijaan että kysyisimme ”Miksi on hyvä asua…” me kysymme: ”Oliko hyvä asua…?” Sen sijaan että kysyisimme ”Mitä ehdotat että tekisin…” me kysymme: ”Teenkö tämän ja tuon kun…?”

Nämä esimerkit eivät tietenkään ole täydellisiä, mutta kuuntelepa itseäsi seuraavat päivät, yritäpä huomioida, moniko kysymyksesi on vain toteamus ja moni oikea kysymys. Sen tehtyäsi, yritäpä esittää oikeita kysymyksiä, äläkä aina anna valmiita vastauksia. Miten paljon enemmän opitkaan!

Kysymykset ovat voimakas ase – ei vain siksi että ne sisältävät oikeaa uteliaisuutta, mutta koska ne avaavat tien keskustelulle ja energialle ihan eri tavalla kuin pelkät toteamukset. Kokeilepa. Hämmästyt tuloksesta!

A to Z of Successful Expatriation™
Copyright © 2010 by Global Coach Center

maanantai 25. lokakuuta 2010

Vihreää kaalia ja makkaraa



Lehtikaalia kasvatetaan etupäässä on Oldenburgissa, Bremenissä, Hampurissa ja niiden ympäristössä. Kuten joka vuosi syksyllä, lehtikaalin ystävät mainostavat tätä kaaliherkkua kaikenlaisin tempauksin. Perinneruokaa kutsutaan nimellä ”Kohl und Pinkel” – suomeksi kaalia ja makkaraa.

Pohjois-Saksassa ”Pinkel” on savustettu, maustettu makkara. Ja kuten tavallista Saksassa, sitä mitä on yhdellä seudulla ei ole toisella, eli etelämmässä Saksassa tämä perinneruoka on täysin tuntematon.



Kun ensimmäiset pakkaset käyvät ja maa kirskuu jalkojen alla, pohjoisessa Saksassa alkaa vihreän kaalin aika. Tämä erittäin vitamiinirikas talvinen vihannes on pohjoissaksalaisten mieleen. He ovat kaikki samaa mieltä: lehtikaali on makuelämysten huippua. Hellyttelevästi lehtikaalia kutsutaan myös nimellä Oldenburgin palmu.

Tosin lehtikaalia ei nautita yksinään: vaikka viherkaali on se tärkein asia, niin sen seurana tarjotaan makkaraa, jota kutsutaan nimellä ”Pinkel”. Ihan vain syksyä ja lehtikaalia varten tehdään syksyllä makkaraa, joka maistetaan silavalla ja sipulilla. Myös savusilava, keittomakkara ja kasleri ovat suosittuja lisukkeita. Tämän lisäksi tarjotaan (sokerilla kuorrutettuja!) kuorettomina keitettyjä perunoita, tai raakapaistettuja perunoita ja sinappia. Juomana sitten pilsneri ja Korn, viljaviina. Eipä ole kevyt ateria se!

Jotta myös jaksettaisiin syödä tämä ateria, sitä edeltää kaaliretki. Mukaan otetaan eväät, ne pakataan perässä vedettäviin puurattaisiin, ja lähdetään urheilukaverien tai työtoverien tai naapurien kanssa patikoimaan pohjoisen Saksan maisemiin. Ja lämmintä ylle, sillä merien läheisyydessä tuulee aina...
Reissun aikana sitten pelataan perinteistä Bosseln-peliä, heitetään luutaa ja kilpaillaan säkkihyppelyssä. Naistä se vasta nälkä tulee!



”Bosseln” on eräänlainen pallonheittopeli ulkona luonnossa. Siihen tarvitaan 800 grammaa painava kumipallo, vapaata tilaa kuten pyörätie tai pelto ja tietenkin pari joukkuetta. Saksalaiset ovat hyvin seurallista väkeä. Myös Itzehoen innovaatiokeskuksen
www.izet.de
porukat lähtevät joka syksy pelaamaan Itzehoen elinkeinoavustajien
http://www.egeb.de/
joukkoa vastaan… Yrittäjät kyllä pärjäävät paremmin kuin heidän avustajansa…:-)

Ainoastaan viinanjuonti ei ollut minun juttuni, mutta toisaalta: humalaista ei ole vielä Saksassa nähnyt. Viinaa kuin ei juoda pullokaupalla kerralla, vaan vain pieniä tirauksia, fingerporimääriä. En toki väitä etteikö heitä ole, minä vain en ole heitä nähnyt.

Ai että miten? Tässä resepti.

Lehtikaali Oldenburgin tapaan

2 sipulia
½ l lihalientä
2 kg lehtikaalia
250 g savusilavaa
250 g kasleria
250 g makkaraa
4 keittomakkaraa
1 kg perunoita
2 ruokalusikallista kaurapuuroa tai kaurahiutaleita
suolaa ja pippuria

Pese lehtikaali ja poista kovat osat; sitten kiehauta se kuumassa vedessä ja poista vesi. Höyrytä silputtu sipuli isossa padassa ja lisää lihaliemi. Lisää lehtikaali ja silava ja anna kiehua korkeintaan pari tuntia. Lisää kasleri kolmen vartin kuluttua ja makkara sitten viimeiseksi; makkaran keittoaikaa noin kaksikymmentä minuuttia. Mausta sitten lehtikaali suolalla ja pippurilla. Lopuksi lisää suurusteeksi kaurapuuro tai kaurahiutaleet. Parhaiten kaali valmistetaan edellisenä iltana, sillä lämmitettynä se on erityisen maukasta. Joka tarvitsee lisää maustetta, lisää vähän sinappia. Lisänä tarjoilet kuorittuina keitettyjä tai raaakapaistettuja perunoita.